… "Puhelevatko herrat tanssiaisista seurahuoneella?" tervehti hän ja pysäytti hevosensa. "Meillä kotona ajatellaan ja toivotaan ainoastaan tanssiaisia."
"Ei nyt juuri sitäkään", hymyiltiin salavihkaa ja katseltiin miettiväisinä alas.
Oltiin kuin hiukan säikäyksissä, vaarallisilla vesillä. Täytyi varoen ajatuksensa lausua, ei esittää minkäänlaisia määrätyitä mielipiteitä, vaan taitavasti etsiä sanoja, jotka sopivat kummallekin puolueelle.
"Ei, ei", virkkoi konsuli äkkiä terävästi, — "olenhan kuullut, että toisetkin tanssit ovat tulossa seurahuoneella tänään. Se ei kuulu minulle; — Mutta jos olisi vähänkin enemmän älyä, niin huomattaisiin selvästi, että sitä liikettä ja niitä suoranaisia ja sivullisia etuja, jotka olisivat seuranneet kilpa-ajorataa Lindestadjärvellä, ei kaupunki voi ajatellakaan saavansa peninkulman päässä ylhäällä metsissä. Tai miten?"
Hymyiltiin mieltymyksen osoitteeksi.
Postitalosta astui ulos uusi satamapäällikkö, postinsa kädessään. Hän katseli vähän ympärilleen ja oikasi sitten suoraan torin yli.
"En kai erehtyne, hra konsuli Ulfvung", kumarteli hän. "Rohkenen esittää itse itseni kaupungin uutena satamapäällikkönä. Olen aikeissa tehdä kunnioittavan käyntini Lindestadissa, kunhan ensipäivän ikävät muuttopuuhat ovat ohitse." —
Konsuli korotti käsivarttaan osoittamatta vähääkään käsittäneensä puhuttelua, ja jatkoi kovemmalla äänellä, viitatessaan ulospäin…
"Tuolla ylhäällä on Lindestadjärvi kuin leipäpala hätääkärsiville, josta voivat leikellä koko talven. Ja tuolla alhaalla konttoorini oven edessä seisoo ihmisiä, jotka etsivät työtä, tungokseen asti kadulla…"
"Mutta, minun olisi luonnollisesti ennemmin pitänyt rääkätä hevosia!"