"Niin, niin, kyllähän minä sen arvasin, ett'ei konsuli tahtoisi olla tekemisissä niiden kanssa. Minun olisi pitänyt mieluummin seurata Iversenin neuvoa ja mennä ylös majurin luo. Hän olisi ehkä muistanut, että minä annoin hänen kulettaa rautamutansa maani läpi, sekä viime vuonna, että sitä edellisenä!"
"Niin, majuri, kyllä kai, hän olisi auttanut. Tietysti!" ivasi konsuli.
"Mutta minun vaimoni, hän väitti vaan, että kun oli oikein suuren avun tarpeessa, niin sieltä Lindestadista se oli haettava. Siellä oli koko kaupungin ja piirin pelastava käsi."
Konsuli käveli vähän aikaa edestakaisin…
"Sinä olit hyvä talonhoitaja ja palvelija talossani, Tollef", — puheli hän, "ja minulla ei ollut muuta muistuttamista sinua vastaan, kuin halustasi vaihtaa kelloja. Mutta se oli kai enne siitä, että sinä aikaa myöten tahdoit ilmestyä kauppanerona. Ja, kun sinä sitten äkkiarvaamatta sait tuon perinnön Ameriikasta, silloin sitä alettiin. Ensin halkokaupalla ja sitten hypättiin tervatynnyriin."
"Ah, jumalan kiitos!" kuului helpotuksen huokaus.
"Mitä nyt?"
"Niin, katsokaas kun konsuli alkaa leikkiä laskea, tunnen minä ett'ei hän hylkää vanhaa palvelijaa, joka kerran on ollut hänen leivissään", sanoi hän puoleksi nyyhkyttäen.
"No, no, rakas Tollef! Minä ostan sinun tervasi päivän hintoihin ja se jää sinun varastohuoneeseesi maksutta. Sinä voit huomenna mennä poikani konttooriin…"
Hän näki Margrethen tulevan ulos rappusille ja nyökäytti tyytyväisenä hänelle.