"… Vahinko vaan, ettei ruukin metsistä enää saada semmoisia lautoja!" valitteli hän olkapäitään kohauttaen… "Sitten puoli yhden aikana loistavat illalliset ruokasalissa, äiti. Jälkiruoka syötiin tulisoihtujen valossa ulkona leveällä verannalla, jossa ovat ne vanhat pilarit, ja jossa voi kuvitella olevansa kuin Kreikassa."
"Oli niin ihana kuutamo!" huudahti Bolette innostuneena.
"Ja mustaviiksinen luutnantti kävelytoverina, eikös niin!" — jatkoi
Margrethe.
"Kuka? — Kuka?" kysyi konsuli äkkiä, tyhjentäessään maitolasiaan. — "Vai niin, tuo Stenvig, joka täällä oleskelee. — Kaupunkilaiskurtiisia… ei minkäänlaista tulevaisuutta."
"Elä nyt, isä, sitä et sinä niin varmasti voi sanoa", huudahti Margrethe vallattomasti, nähdessään Boletten punastuvan ja istuvan siellä alakuloisena ja levottomana. "Voihan hän tulla laivan päälliköksi ja saada muitakin virkoja, isä, Mutta isä tahtoo, että heidän pitää jo alusta olla rikkaita."
"Eiköhän tuommoisten pienten viisaudenlintujen sietäisi hiukan varoa nokkaansa", sanoi konsuli, nykäisten häntä pitkästä letistä, joka ei ollut vielä ylöskierretty päiväksi.
"He olivat saaneet Niils Bjelken sinne ylös auttamaan tulituksen laittoa ja kirjavien lyhtyjen ripustamista", virkkoi Ulf. "Todellakin sovelias tehtävä insinöörille, hänelle aivan sateli ylistyksiä ja kiitoksia sekä majurilta, rouvilta että pääkaupungin vierailta. Kylläpä nyt Niils Bjelke pidetään lämpimänä siellä!"
"Karin ja hän olivat kokonaista kaksi päivää tehneet valmistuksia", huudahti Margrethe.
"Vai niin… vai niinkö! Vai on Niils Bjelke niin ruukilaisten suosiossa", sanoi konsuli miettiväisenä… "Vai niin. Vai niin. Entä itse Karin…"
"Suoraan sanoen, mies ei viitsisi noin vaan ilman muuta ruveta taloustoimiin ja juhlia valmistamaan", sanoi Ulf.