Kaikkialla raskasta, unista hiljaisuutta.
Kesätuuli liikutteli hiljaa lasku-uutimia ylhäällä neitien huoneessa, ja niiden rautalanka löi aina väliin ikkunapuitteisiin.
Molemmat sisarukset olivat pitkään levänneet päivällisen jälkeen, tanssiaisväsymystä…
Äkkiä alkoivat koirat pihalla haukkua kovasti ja oikoen itseään ja haukotellen meni Margrethe ikkunan luo:
"Martine trilloissa, ponyllään ajaen tulee alhaalla tiellä, Bolette", kuului hän sanovan.
"Kahvi valmiiksi, neiti Tank! Rouva Wendelbo on tulossa", huusi hän alas rappusiin.
"Voi, oli niin rauhallista ja niin hyvä olla!" valitteli Bolette. Hän nousi hitaasti ja vastenmielisesti ylös, ja kuin siveli otsaltaan ihanan unen. Hänet oli äkkiä riuhtaistu pois kotiljongista ja hän näki vielä edessään kapealippaisen merimieshatun, jota hänelle heilutettiin jäähyväisiksi, heidän ajaessaan ulos portista. —
— — Talon pikenttipoika oli portaitten luona vastaanottamassa hevosta, ja sisäpiika seisoi käsivarret ojolla, valmiina vastaanottamaan vaippaa ja kaikkia niitä monenlaisia pikkutavaroita ja neilikkavihkoja, joita rouva Wendelbo aina toi muassaan kaupungista. "Nukutaanko vielä tuolla ylhäällä, Nella?" sanoi hän, vilkaisten ylös makuuhuoneen ikkunoihin, ennenkun astui puutarhahuoneeseen.
"Kiitos vaan, olen jo juonut kahvini kotona", sanoi hän, tervehtiessään neiti Tank'kia, joka astui sisään höyryävä kahvikannu kädessä, Ulfin järjestäessä pöytää kahvivhistiä varten.
"Kaikki näyttävät olevan unisia tanssiaisten jälestä" — lisäsi hän ja astui korttipöydän luokse, jossa hän päättäväisesti veti tuolin allensa ja alkoi asetella pasiensia.