Hän huokasi syvään kun se ei päättynyt hyvästi ja jäi hajamielisenä istumaan, vaipuneena omiin ajatuksiinsa, kunnes hän taas äkkiä tarttui kortteihin ja alkoi uudelleen pelata.
"No mutta, istuthan sinä taas täällä sen ainaisen pasiensisi kanssa", tervehti Margrethe ovessa.
"Minä taidan lähteä hiukan kävelemään, että pääsisin päänkivustani", virkkoi Bolette, hän oli jo etehisessä ja asetti hattua päähänsä.
"Sitten minä tulen mukaasi", esitti Margrethe. "Sinäkin! Täytyyhän jonkun olla kotona, Martinen luona".
"Minä vaan ajattelin, että olisi hauskaa nähdä, onko Stenvig saanut yhtään harria tuolla laivatelakan luona. Hän käy onkimassa siellä melkein joka päivä tähän aikaan", selitteli Margrethe viattomana.
"Vai niin! Sitten lähden minä toisaallepäin metsään, jossa saan olla rauhassa", sanoi Bolette säihkyvin silmin ja kiiruhti alas rappusia.
Siellä sisällä jatkui pasiensi keskeytymättä. Kortit lyötiin pöytään yhä kasvavilla ryhdikkäillä napsauksilla, yhä ja yhä uudelleen. Kasvojen ilme oli jännittynyt ja suu vetäysi vinoon, puristui kiinni, niinkuin purisi hän itsensä yhä lujemmin ja lujemmin kiinni siihen asiaan, jota ajatteli.
Äkkiä kirkastuivat kasvot. Terävät piirteet ja harmaat silmät heijastivat syvää iloa, joka hetkeksi teki hänet melkein miellyttävän näköiseksi. Pasiensi oli onnellisesti päättynyt. Tyytyväisenä kokosi hän kortit pöydältä ja kiiruhti isänsä konttooriin.
Katse etsi suurta maailmankarttaa, maapallo jalustallaan ja kartta sen yläpuolella täyttivät kokonaisen seinän ja iltapäivän valossa näytti se olevan pilkutettu täyteen punasia ja sinisiä merkkiä.
Hän kääntyi yhä enempi sitä tarkastamaan, — hän asetti sormensa sille ja seurasi erästä viivoilla merkittyä laivankulku linjaa, samalla kääntäen maapalloa.