Kristen Wendelbo seisoi katsellen kesyä varista, joka hyppeli nurmikolla.
"Sinä raakut siinä, Morten —
"Nii-in, täällä näkyy olevan jotain tekeillä…
"Ja minä tässä uskottelin, että Robertin ja Niils Bjelken suokuivaukset huvittivat Ulf lankoani, kun hän viime aikoina niin usein ajoi ruukille", mutisi hän. "Hän piilottautuu siis kytösavuihin…
"Mutta rakas herra Morten, ei ole niinkään yksinkertainen asia astua avioliiton ikeen alle. Siellä on kylliksi sijaa tyytymättömyydelle, kritiikille ja muulle, — suuressakin määrässä." — —
— — — Konsuli oli seisonut verannalla ja katsellut Ulfin jälestä, joka ajoi pihasta.
"Kuuleppas Martine", sanoi hän tuttavallisesti tyttärelleen, — "Solvang on myytävänä, tiedätkö. Minun tekisi mieleni lähteä sitä katsomaan jonain päivänä, — ehkä se olisi sopiva talo Ulfille, se näyttäisi niin komealta satamaan. Olen aikonut jättää koko jäähomman hänen hoitoonsa nyt syksystä…
"Siten saa hän yhdellä kourauksella sen mitä nuo toiset — Robert Düring ja Niils Bjelke tuolla kaivavat vuosikausia", — sanoi hän tyynesti, nähdessään insinöörin pyörähtävän portista ja hyppäävän rattailta.
"Päivää, päivää, hyvä herrasväki!" huusi hän.
"Minä sanon teille", sanoi konsuli kääntyen toisten puoleen, — "että hän on musta kuin neekeri suonsavusta kuusi päivää viikossa, ja näkösensä on hän ainoastaan seitsemäntenä.