"… Hänen aikomuksensa on näet — ja nuorillahan on aina suuret aikeet, niin että elämällä on niissä tinkimisen varaa, — luoda uusi vesivoima, nopeasti virtaava joki noista monista umpi lammikoista ylhäällä meidän suomaillamme. Heillä on vahva usko, noilla kahdella keksijällä. Ja juuri tuota uskoa minä kunnioitan, rakas Bjelke."
"Olen minäkin kävellyt omin jalkoineni siellä ylhäällä, minä myöskin", nauroi apteekari, — "olen käynyt katselemassa, tulisiko heidän raudansekaisesta vedestään rikkaudenlähde, joka pantaisiin pulloihin ja vietäisiin edemmäksi."
"Niin, siellä he pysyvät suolla, nämä molemmat", jatkoi konsuli — "saraheinien ja raudanpitoisten ruskeiden lätäköiden keskellä, puettuna sekä tulta että vettä kestämään, tehden mittauksiaan, ja kirpeän savun häikäistessä heidän silmiään siltä puolelta, jossa suo palaa…
"Yhtenä päivänä tietysti iloisia ja toisena päivänä epätoivon vallassa, — vai miten?" sanoi hän leikillisesti. "Kyllä minä tunnen tuon!"
"Epätoivon vallassa?" vastusti Niils, — "nyt, kun meillä on varmat mittaukset pitkästä, yhtäjaksoisesta vesireitistä!"
"Nerokas ajatus, joka voi muuttaa majurille kivet leiviksi", huusi kapteeni innostuneena.
"Tahi oikeammin paljaasta mädänneestä mudasta!" matki apteekari.
"Hm… m!… Muuten aivan minun vanha ajatukseni noin seitsemäntoista, kahdeksantoista vuotta sitten", sanoi konsuli painavasti… "Minä pyysin toisia mukaani soille, minäkin; mutta en tavannut ainoatakaan sielua, joka olisi tukenut yritystä säästöpankin varoilla! Toisenlaiset ajat nykyään, herra kapteeni, toisin asiat arvostellaan! Ei ainoatakaan epäilystä, kun ehdoitin lainaa suonkuivauksianne varten…
"Ja minun vähäpätöinen ääneni on valmis palvelukseenne, jos tarvitaan enemmän", jatkoi hän, — "tai mitä sinä siihen sanot, pankinjohtaja? On oleva minulle ilo kuulla takomista ystäväni majurin naulatehtaasta."
Niils seisoi kunnioittavasti kuunnellen, — hänen katseensa harhaillessa ja etsiessä jotain…