"Mutta mikään lampi ei ole pohjaton", — hymyili Niils. "Jos niin olisi, niin olisin voittanut leikkini!"
"Hyi", huudahti Margrethe. "Sinä et ajattele muuta kuin soiden kuivaamista ja kaikkea senlaista ikävää!"
"Niin, totisesti ei ole hauskinta olla siellä suossa rähmimässä. Tuntee itsensä niin äärettömän yksinäiseksi, ennenkun siitä jotain tulee… etsii edes yhtä ainoata silmäystä, joka mahdollisesti voisi heijastaa samaa vakuutusta tai jotka alkaisivat uskoa edes vähäisenkään…
"On vaan kysymyksessä voittaminen, — lyhyesti ja varmasti, ainoastaan voittaa! — Se mies, joka tahtoo luoda jotain uutta, hänen täytyy kulkea vaikeuksien kautta. Mutta hänen sydämmessään vallitsee suuri tunne, joka kohottaa hänet korkealle yli kaiken pikkumaisuuden."
"Mutta Niils!… Nehän uskovat kaikki sinuun…"
"Nii-iin, että ajatus pienestä naulatehtaasta kyllä on hyvä", hymyili hän…
"Mutta jo ainoastaan tuo kotiintulo iltasilla tädin luokse, kun hän kulkee epäilevänä siellä huoneessaan, kuin omien kenkiensä narinan säveleen mukaan, ja aina tarkottaen jotain, joka vain silmännurkissa välähtää."
"Niin, hän vihaa isää", sanoi Margrethe hiljaa, — "eikä hän varmaankaan sallisi sinun tulevan tänne ylös"…
He olivat tulleet melkein totisiksi kulkiessaan siinä ja ajatellen kumpikin omiaan…
Sieltä johti tie alas puiston metsäisempään osaan, josta se taas kääntyi ylöspäin.