He kulkivat hiljempaa ja hiljempaa ajatellen, että täältä pitäisi heidän kääntyä pois.

He pysähtyivät pysähtymistään — useammin ja useammin — pysähtyivät suuren tammen alle, jonne päivä paistoi vihreitten lehtien lomitse…

Hän otti esille linkkuveitsensä ja alkoi hajamielisesti piirrellä puunkuoreen…

Mutta sitten kuului lähenevän parin puhelua. Ja arasti kääntyivät molemmat nopeasti taas ylöspäin.

"Hui", huudahti Margrethe, "tuolla lentää Bolette kuin kuiva nahka, ja vie hattua isälle, ja juuri äsken kantoi hän tyynyjä ja vaippoja äidille alas verannalle. Hän koettaa keksiä jos jotain, ja olla huomaavainen, että he olisivat tyytyväisiä häneen… Ja sitten tulee hän yht'äkkiä äidin luo itkien ja nyyhkien. Ja äiti sanoo, että se on veren vähyyttä ja saa lääkärin määräämään hänelle rautaa.

"Mutta minä tiedän, mikä häntä vaivaa. Hän ja Witt ovat kihloissa ja salaisessa kirjevaihdossa. Hän aivan säteili ilosta eilen saatuaan kirjeen häneltä, jossa hän kertoo saaneensa perämiehen paikan eräällä rannikkolaivalla, — se on varma tulevaisuudenasema. Mutta nyt hän taas pelkää sitä että Witt kirjoittaa isälle ja äidille"…

— Ylhäällä, hiljaa lorisevan suihkulähteen luona kävelivät tullikasööri ja kapteeni, haukottelivat ja olivat ikävissään, odotellessaan vhistiä.

Ja merkitsevästi nyykäyttäen päätään Niilsille, juoksi Margrethe ylös rappusia verannalle, jossa osa naisista istui juomassa iltapäiväteetä.

Kapteeni Woldin rouva oli kyllä toivonut saavansa vähän sielunlohdutusta tänään. Mutta täti Narna sai sen vältetyksi, asettuessaan istumaan muiden luokse sinne ulos. Ja kapteenin rouvan täytyi nyt hiljaisuudessa vetää raskaita, haikeita huokauksiaan.

… "Oli niin painostavaa, että kärpäset putosivat pyörtyneinä alas katolle!" päivitteli Martine ruokasalissa äidilleen, joka tuli sinne antamaan ohjeita neiti Tank'ille, — "se ei ollut muuta kuin vatsakuumetta, hän olisi yhtähyvin voinut mennä tohtorin tai apteekarin luo, eikä istua siellä kiusaamassa kanssaihmisiään"…