"Katsokaahan", keskeytti apteekarin rouva kiivaasti, — "rouva Ulfvung on vienyt Karsten Verön istumaan viereensä penkille. Hän kuulustelee häntä niin tyynesti ja tarkkaan kuin ainoastaan täti Narna sen voi tehdä. Minä tunnen hänet niin hyvästi… Katsokaapas vaan noita läpitunkevia silmiä. Minä olen varma siitä, että hän ottaa selvän sekä siitoseläimistä, että lehmäroduista ja siitäkin miten hän on viettänyt aikansa Skotlannissa."
"No mutta, hyvät ystävät", keskeytti heidät rehtorin rouva kärsimättömästi — "tai luuletteko todellakin, että rouva Ulfvung on niin paljon parempi kuin joku meistä muista?"
"Ei—ei, — jos nyt ruvetaan vertailemaan, niin", virkkoi apteekarin rouva.
"Mutta hän se peräsintä hoitaa. Ja sille, jolle jumala viran antaa, sille antaa hän myöskin ymmärryksen, ajattelen minä", — virkkoi rehtorin rouva vähän terävästi.
Syntyi hiukan painostava väliaika.
"Tämäköhän se nyt on se prinssi, jota kaikki olemme odotelleet?" sanoi tullikasöörin rouva, seuratessaan alhaalla verannalla olijoita…
Ulf tuli äkkiä juosten ylös ja alkoi vääntää isoa kiikaria, joka oli asetettu jalustalle.
"Keitä ihmeessä nuo ovat, jotka aikovat tänään purjehtimaan
Rastingsin huvijahdilla. Se on täysissä purjeissa", huudahti hän.
"… Kokonainen seurue, joka varmaankin aikoo ulos saaristoon kalastamaan ja keittämään tänä iltana…
"Ja nyt ne lähtevät rannasta!" sanoi hän innoissaan laskiessaan kiikarin pois. Naiset lähestyivät uteliaina…