"Elkää toki, en sitä tahtoisi, neiti Ulfvung!" sanoi hän erityisellä painolla.
"Mutta, jos en minä pidätä sitä tällä paperiarkilla, niin valuu se alas noihin kahteen laatikkoon", — huomautti Margrethe. "Nostakaa te ylös pullo. Se on teidän kyynäspäänne takana, siitä yhä vaan valuu." Syntyi äänetön yhteistyö, kunnes laatikot ja paperikasat oli pelastettu mustevirrasta.
"Mutta teidän kätenne ovat aivan mustat, näen minä, siitä avusta, jota en pyytänyt; mutta josta kiitän teitä paljoa…
"Ja mustetta hihustimillanne — ja hihallanne", huomautti hän pelästyneenä.
"Se pitää heti ottaa pois. Olkaa hyvä ja tulkaa minun kanssani sisään. Palvelija pyyhkii kyllä täältä." Margrethe tuli pieneen huoneeseen, johon valo puista lankesi vihreänä. Seinillä riippui tässä omituisessa valaistuksessa muutamia, vanhoja perhemuotokuvia.
… "Tämä on varmaan Niils, maalattu hänen ollessaan lapsena", virkkoi Margrethe.
"Ja tuo muotokuva, jota musta harso ympäröi, on hänen isästään", vastattiin terävästi.
Hieroessaan ja pestessään mustepilkkuja vedellä, seurasi neiti jonkinlaisella uteliaisuudella Margrethen katseita:
"Niin, niin, katsokaa vaan, neiti Ulfvung, — siinä on häviöön joutuneen suvun kuvia", sanoi hän tyynesti, mutta Margrethen mielestä hänen silmänsä melkein iskivät tulta.
"Niin, juuri senvuoksi minä tulin tänne", — huudahti Margrethe…
"En vaihtamaan kirjoja, enkä muutakaan.