"Ja siinä voi tyttö olla oikeassa. Ulfilta puuttuu ryhti ja vauhti, ja se voi vaikuttaa läheisimpiin suhteisiinkin; — ja johon minä tunnustan osaksi olevani syypää."
… "Kolme nuolta lähetti rakkaudenjumala", luki Wendelbo hiljakseen. "Yhden hän ampui taivasta kohti, yhden syvyyden kuiluun ja yhden hän piilotti Tamajindrin silmään"…
Konsuli vaan hymähti hänelle. Hän oli tottunut vävypoikansa mietelmiin, eikä välittänyt niistä.
"Niin hyvästi!" sanoi hän lyhyesti. "Hyvästi Martine, — te tulette kai sunnuntaina!"
— Hevonen kulki tavallista tietä Lindestadiin. Konsuli, hevonen ja tie olivat vanhoja tuttuja.
Siellä oli taloja puutarhojen ja istutusten ympäröiminä, vuoroin merimies- ja työväenasuntoja, jossa villi orjantappurapensas kasvoi kiviaidan takana.
Ajettiin astuen ja hiljaista juoksua, aina senmukaan miten konsuli vaipui ajatuksiinsa ja antoi piiskan vaipua alas.
He jättivät taakseen suuren, laajan näköalan satamaan päin ja saapuivat viimein Lindestadin pitkään varjokkaaseen puistokäytävään, jossa oli niin mukava istua ja muistella mitä oli tapahtunut ja toimitettu kaupungissa.
Ilma tuli raittiimmaksi ja kirkkaammaksi mitä korkeammalle he tulivat ja lähestyivät Lindestadia.
Konsuli läimäytti hevosta. Hän oli saanut ruokahalun, — oli jo myöhäistä…