Hän katseli ympärilleen… "Ja kenen kanssa? — Niin ajatelkaa, — ratsumestari Örnfeldfin kanssa, sen komean miehen, joka oli kesävieraana ruukilla pari vuotta sitten."
Syntyi syvä hiljaisuus ja kaikki katseet harhailivat ilmassa.
Rouva heitti salavihkaa levottoman silmäyksen mieheensä, joka istui suu harvinaisen supussa ja hakkaili kynäveitsellä pöytää.
"Kyllähän moni ihmetteli alhaalla kaupungissa", jatkoi neiti Winsloff itsetietoisena, "kun neiti Karin ihan joulun alla niin äkkiä matkusti pääkaupunkiin; mutta eihän kukaan arvannut, että siinä tämmöistä alla piili. Niin, voisin toki ennemmin sanoa, että moni oli jo ruvennut ajattelemaan, että hänestä voisi tulla vielä kerran Solvang'in rouva, — saavuttaisi sen onnen. Olisi ollut ilo koko kaupungille, nähdä nämä kaksi saman seudun lasta" —
"Siitä onnesta saa kaupunki luopua, neiti Winsloff", keskeytti konsuli ärtyisesti. "Tuommoisilla pilatuilla kaupunkilaisneitosilla ei Ulf häiritse kaupungin rauhaa!"
"Ei toki", — koetteli neiti puolustella, — "johan minä ajattelinkin, ett'ei hän olisi ollut sopiva miniä rakkaalle täti Narnallemme."
"Varaton upseeri ja hemmoteltu tyttö, ilman minkäänlaisia myötäjäisiä, — jos siitä on huvia kaupunkilaisille, niin" — sanoi konsuli olkapäitään kohauttaen…
"Mutta Halvor", huusi hän, — "missä on Halvor? Hänen pitää huoli kattorännistä, muuten syntyy tulva tuolla ylhäällä!"
Hän meni kiireesti ulos.
Rouva pujahti ulos ovesta ja lähetti salaa Jens Visergutin asialle alas Wendelbon luo mukana kirjelippu, jossa viittailtiin, että isä oli tänään seurantarpeessa, kahvivistiä j.n.e. Setä pankinjohtajalle samoin.