"Rauhanaika oli vaan väliaikaista. Nyt kun rauhanehdot ovat hylätyt aletaan lakkaamatta, väsymättä takoa ruukille tuhoa.
"Myöskin muiden pitää auttaa, — olla aina valmiina puhkumaan ilkeää vihaa.
"Jokaisella on lehtensä intohimojen kirjassa, ystäväni…
"Tai muistutanko sinua, arvoisa ystäväni, siitä mitenkä menetit toisen silmäsi! — mitenkä koiras nokkasi sen, kun se näki, että sinä laskit nokkasi kananmunaan.
"Ja ihmeellisintä on, Morten, että jos sinä taas olisit tilaisuudessa olemaan tuommoisen munan luona, — niin sinä hakkaisit, — hakkaisit, — vaikka tietäisit voivasi kadottaa toisenkin silmäsi ja tietäisit joutuvasi sokeaan pimeyteen, niin ettet enää milloinkaan voisi munaa nähdä.
"No, hakkaatko — sinä? — Ja, jos tahdot korkeammalle kohota, Morten, niin" —
"Hui, onko Morten päässyt aina sisään eteiseen", torui Martine, tullessaan ulos rappusille. "Aja se ulos, Wendelbo!"
Hän palasi sisään ja tapasi isän kävelemässä arkihuoneessa, puhellen pankinjohtajan kanssa, joka nautti mukavasta levosta sohvassa, ja kahvista ja sikarista. "Ihmeellisiä muuten nämä hyvät miehet, kuuletkos", sanoi konsuli, heidän jouduttuaan puhumaan ruukin majurista. — "Mutta sanokaa minulle, lanko, — tämä hyvä mies, joka on tullut hyvemmäksi vuosi vuodelta, sen mukaan kuin hiuksensa ovat harmaantuneet, — voitko nimittää minulle ainoatakaan hyvää työtä, jonka hän olisi pannut alkuun. Ole niin hyvä ja osoita joku…
"Ei siellä ylhäällä ihailla muuta kuin juuri tätä hyvää miestä.
"Ja se, johon sinä voisit viitata, on turhamaista ylpeyttä, joka on epäterveellistä, — painostaa ympäristöä, —"