"Niin, niin, kun on niin hyvä usko! — Mutta minäpä ajattelen, että olosuhteet pian saavat sinut huomaamaan, että hentomielisyys ja ystävyyssuhteet meidän hyvää ystäväämme kohtaan ruukilla suoraan sanoin voivat tulla rikokseksi…
"Entä nyt tämä nukenkaappiaate, — tämä ijankaikkinen naulatehdas, jonka ne aikovat kaivaa sieltä soista! Jo kaukaa tuntuu tuo suopalon haju… Hyi, hyi, — se tarttuu kurkkuun vaan sitä ajatellessakin.
"Niin, miks'eivät he saisikin sitä aikaan, — kun te sieltä pankista vaan ammennatte heille kylliksi rahoja! Yksi päähänpisto voi olla hyvä. Mutta ei ole siltä sanottu, että nyt vielä on sen aika. Täytyy voida heittää hankkeensa sopivimpiin aikoihin…
"Ja lainat sekä siihen, mikä majurilla on satamassa, että siihen, jota hänen innokas veljenpoikansa tarvitsee ylhäällä erämaassa, — ne, ne —. Minun tekisi melkein mieleni sanoa, että ei ole oikein sopivaa, eikä oikein kunniallista käyttää pankkia siinä määrin.
"Ja oikeastaan, kuule pankinjohtaja, tuntuu minusta, että reipas nuoriso voisi antaa majurin olla rauhassa. Hänelle sopii niin mainiosti kulkea ja tutkia kasvia notkuvien soittensa välillä"…
Martine pujahti äkkiä ulos ovesta.
Hän oli siinä istuessaan nähnyt Ulfin ajavan sisään portista, eikä tahtonut antaa veljen valmistamatta tulla isän luo…
"Niin, Martine!" — sanoi Ulf hartioitaan kohauttaen siellä ulkona, "Olihan hän yksi niitä harvinaisia lintuja, joita koettaa ilmasta ampua; mutta joihin ei osu kuin yhteen kymmenestä…
"Onhan sitä jo pitkän aikaa leijunut jonkinlaisessa onnenhuumauksessa jo edeltäpäin", tuumaili hän edelleen, "niin että on jo oikeutettu levähtämään hetkisen taas jokapäiväisyydessäkin, kaikkien näiden kohteliaisuus ja kukkaismatkojen jälestä. —
"Mutta siltä, Martine, — minun ajatuksissani oli hän yhä Solvangin emäntä."