"Sanokaa minulle, kudotteko terävän vaiko pyöreän kantapään, rouva
Strand?" kysyi hän näyttäen sukankudintaan…
"Kyllä minä, — pyöreän — — —. Minä sanoin, että Bolette on hyvin reipas tyttö, kun hän uskaltaa luistella näin myöhään tuolla alhaalla jäällä, — yksinään."
Rouvat katselivat toisiinsa.
"Kyllähän te sen tiedätte, että kaikki Ulfvungit ovat rohkeita", tokasi tullikasöörin rouva.
— "Voiko ajatella kahta erilaisempaa luonnetta kuin Wendelbon ja minun", lausui Martine rouva astuessaan sisään saliin, istuttuaan hoitamassa miehensä kortteja. — "Minä pidän pelistä, hän sitä inhoo. Minä tahdon purjehtia, hän tulee merikipeäksi. Minä tahdon varman suojan ja aituuksen kaiken sen ympäri, joka on meidän, hän laskee sinne marjanpoimijoita ja huvimatkueita kaupungista, jotka laittelevat tulia ja keittävät kahvia meidän metsissämme, niin että minä saan valvoa metsäpalojen pelosta. Häntä nyt kerran huvittaa tuommoinen liikuttava, yleinen"…
Nyt iltapäivällä tulimme vihdoinkin yksimielisiksi siitä, että talomme on maalattava ja perinpohjin korjattava kevääksi. Oi mitenkä iloitsen, kun saan oikein uudistaa ja ylös alasin kääntää kaiken sen, mikä siellä on aikojen alusta seisonut pyhästi koskemattomana. Tuo näköala satamasillalle ja muutamille merimiesmökeille ja saarille päin on se, josta hän on nauttinut jo syntymästään asti! — Sen sijaan saa hän ryhmän ikkunan alle ja ajan mukaan komean puistokäytävän tielle asti!
Sitä hän nyt tuolla miettii allapäin.
"Kuuleppas, Bolette!" keskeytti hän äkkiä ja viittasi sisarelleen, joka astui sisään. Hän otti sisarta kainalosta ja kulki hänen kanssaan puolipimeään puutarhahuoneeseen…
"Kylläpä sinä liehut ja lennät alhaalla jäällä. Olethan jo kyllin vanha, että ymmärrät pitää varasi. Onko se tuo luutnantti?"
"Vi, eihän se nyt niin vaarallista ole. Minusta hän on niin hauska!" — lisäsi Bolette päätään keikauttaen.