"Niin en vähääkään, äiti."
"Mutta tiedäthän sinä, Margrethe, että, niin hyvä kuin hän onkin, täytyy hänen saada tahtonsa perille, muuten, — muuten, — luulen minä, kuuletko, että hän voi menettää järkensä."
"Niin, semmoiseksi hän on tullut, senvuoksi, että te ette milloinkaan ole sanoneet hänelle suoraa sanaa", huudahti Margrethe. "Tämä on ollut niin kamalaa, ja on pitänyt koettaa pysyä rohkeana…
"Ei, äiti! Isäni, minun oma isäni ei menetä järkeänsä", huusi hän nyyhkyttäen… "Mutta ihmisenä hän huononee niinkauvan kun valehtelette hänelle", — sanoi hän liikutettuna, juostessaan ulos ovesta…
XI
Konsuli oli viettänyt levottoman yön.
Hän oli eilen suuttunut silmittömästi tyttäreensä, eikä hänen vihansa ollut vieläkään asettunut.
Mutta vähitellen voittivat sen tärkeämmät asiat, — ajatus siitä mitä ruukin soilla toimitettiin valtasi hänet yhä voimakkaammin ja voimakkaammin.
Hän oli aikaiseen liikkeellä, — ei ollut vielä tyhjentänyt aamukahviaan mahtavasta konttoorikupistaan, kun Ulf pysähtyi pihalle, ja konsuli seisoi voileipäänsä pureskellen ulkona rappusilla, vastaanottamassa häntä. Ulfille oli lähetetty sana aikaiseen aamulla. Ja hän ymmärsi heti, että jotain erityistä oli tekeillä.
"Anna hevosesi Halvorin huostaan", sanoi konsuli kärsimättömästi, mennen edeltä konttooriin.