"Sanoppas minulle Ulf", — hän istuutui konttoorituoliinsa, "minua haluttaisi kuulla vähäsen ruukin suoyrityksistä. Olemmehan antaneet sinne rahoja pankista. Mitenkä pitkälle ovat he tänä vuonna päässeet töissään, nämä molemmat insinöörit? Heillä on kai pian kylliksi vettä naulatehdastaan varten?"
"Enpä luulisi olevan, isä. Nuo soiden omistajat ovat kokonaan soaisseet heidät. Sillä nyt he ovat alkaneet kaivaa myöskin Ole Asmoenin mailla."
"Ostavatko he? — Hankkivatko he itselleen uusia soita?" — Konsuli alkoi kiivaasti kävellä edes takaisin…
"Mistä sinä olet sen kuullut, Ulf? Puhutaanko siitä kaupungissa?"
"Se on vaan turhaa puhetta, isä", — rauhoitteli Ulf, — "ainoastaan tuo pieni maakaistale Asmoen luota!"
"Oletko sinä kuullut sen klubissa?" kysyi konsuli kiihkeästi.
"Kyllä siitä siellä puhuttiin. Siellä muuten nykyään puhutaan paljon näistä soista. Sinä tiedät, että Niils aina saa muut innostumaan asiaansa. He alkavat jo ihailla häntä niinkuin ennen hänen isäänsä", jutteli Ulf.
Konsuli kääntyi äkkiä.
"Vai niin! — Vai niin!…
"Niin, siinäpä se juuri on", mutisi hän tyhjentäessään yhdellä kertaa lasin vettä. "Hän saa heidät innostumaan"…