Kun iltaruoka oli syöty, korjasi Tiina ruoat pois — kalakupin ja leivät nurkkahyllylle, piimähaarikan ja perunakupin "konttooriin", ja pyyhki pöydän. Teemu paiskasi lakin päähänsä, istui akkunan pieleen penkille ja otti esille piippunsa ja tupakkikukkaronsa akkunan pielestä. Soristi luisella kukkaroneulallaan pois vanhat porot piipusta, imasi pari kertaa, koettaen onko kalu kunnossa. Pisti sitte piipun täyteen "rehua", löi tuluksista valkean ja veteli savuja. Uni jo saavutti lapset. Kilpaa torkkua nyökkyivät isän vieressä penkillä. Torkkuivat ja nyökkyivät, kunnes Tiina tuli toimiltaan ja kantoi lapset peräsänkyyn nukkumaan. Loppuun jo paloi Teemun piippu. Hän kopisti porot pois piipusta saappaansa kärkeä vasten ja laski piipun takaisin akkunan pieleen. Nousi, käveli pari kertaa yli lattian ja seisattui sitte peräakkunan eteen ja katseli ulos tyvenelle, hämäräiselle lahdelmalle. Juhlallinen hämärä siellä ulapalla häämöitti. Kaukana siinsi pieni tuuhea saari ja sen kupehella alaston kallion nyppylä, johon oli laivanmerkkipatsas pystytetty. Ja koko luontokin oli niin tummaa ja samettihienoa. Lahdelman toisella puolen häämöitti metsiä ja korkea Kaukovuoren kukkula, jonka takaa kuu verkalleen nousta jantusi, ja komeana ja juhlivana sen kuva väikkyi lahden kirkkaassa peilissä. Aatoksiin näytti Teemu painuneen katsellessaan tuota kaunista taulua, joka oli hänen edessänsä, niin liikkumattomana hän tuossa akkunan edessä seisoi. Sill’aikaa Tiina taas sekoitti taikinaa, joka jo oli melkein kanteen saakka kohonnut, kaatoi jauhoja vakkasesta sekaan. Pani sitte kannen kiinni ja kannelle jauhovakan. Lapset jo jyräsivät syvässä unessa.
Mutta äkkiä kääntyi Teemu pois akkunan luota, otti sivuakkunan pielestä naulasta harmaan sarkanuttunsa ja pisti sen yllensä. Pisti sitte "rehua" piippuun ja sytytti sen.
"Mihinkä nyt aiot, Teemu, lähteä?"
"Käyn tästä hieman Korpelassa".
Tiinan katse muuttui surulliseksi.
"Mitäs sinne nyt enää näin myöhään?"
"Käskin Korpelan Kallen tuoda Pertun markkinoilta kannun viinaa. Käyn sen sieltä pois hakemassa".
"Paras, että olet poissa. Kylläpä siellä kelpo elämää kuulutaan pidettävän Korpelassa. Myötänsä juodaan ja tapellaan. Eihän sitä Jussila suotta pois maaltansa riitele semmoista torpparia. Mitäpä tuonne menet? Sekaannut siellä sinäkin juomiseen ja tappeluun. Makaa yösi rauhassa, kun olet vielä väsyksissäkin".
Teemu seisattui keskelle lattiata, katseli eteensä ja mietti. Kotvan hän tuossa äänetönnä seisoi. Astui sitte ulos ovesta, silmäili pihasta alas lahdelle ja laaksoon, joka peltojen takana aleni ja josta kosken hiljaista lirinää kuului. Taas hän kauas ulapalle silmäili. Nuottamiesten melua sieltä kuului ja nuotan kohojen kolahtelemista veneen laitaa vasten. Yhtenä tummana hämäränä jo kaikki häämöitti. Tähdet kiiluivat heikosti sinivaalealla taivaanlaella. Ääretönnä levisi syys-yön tähtitaivas yllä tumman, hämäräisen luonnon.
Teemu näytti miettivän. Siinä hän käsivarret ristissä rinnalla seisoi ja kauas järvelle katseli. Imasi sitte muutamia oikein paksuja savuja, jotka hajoomatta pilvenlaisina jynkäleinä kauan leijailivat tyvenessä ilmassa. Alkoi sitte astella pitkin pellon rannetta alas laidunveräjälle. Tiina oli tullut portaille ja huusi Teemun jälkeen: