"Jos uskaltaisi. Lempo nyt varmaan kuoliaaksi suolaa hevosraukan".
"Omapa se on hevosensa".
"Hirttää moinen hirviö. Lihahan se on toki luontokappaleellakin".
Mutta nytpä jo isännän käsi väsyi. Hän pani hangon jälleen naulaan ja hirveän julmilla silmillä katseli vapisevaa hevosraukkaa. Meni sitte tyhjään pilttuusen, joka oli oriin pilttuun vieressä ja tapasi taputtaa hevosta säkeen, mutta pelästyneenä hyyristyi se ihan toiselle puolen pilttuuta. Tuostapa taas vihainen isäntä tuimistui, sieppasi hangon uudelleen ja antoi oriille uuden saunan ja yhteen purtujen hampaittensa välistä ärisi:
"Sievistä hiton koni sorkkasi, muuten nahan nyljen selästäsi!"
Tuohon meluun tuli emäntäkin tallin ovelle.
"Älä, Heikki kulta, hevosraukkaa! Olethan järjiltäsi. Tuota nyt myötänsä hakkaa. Miksikä se siitä tulee".
"Pidä sinä suus kiinni ja mene navettaasi. Kun lyön, niin lyön", sanoi isäntä kärtyisesti.
"Mutta kuuluuhan se kauhealta tuommoinen elämä. Oikein säälini tulee oritta".
"Sääli sinä sitä, sääli sinä tätä. Kyllä minä tiedän mitä teen. Mitä sinä huolit siitä. Tämän pojan ei tarvitsekaan akoilta kysyä saako lyödä hevostaan".