”Emme ainakaan maanneet".
"Suus kiinni ja käyttele kirvestäsi vilkkaammin!"
"Käypä se".
Isäntä muuttihe rankaläjän toiseen päähän, missä hakkasi toinen renki ja renkipoika.
"Etkö sinä, kanalja, vielä osaa halkoja hakata? Tuommoisia hakokalikoita nyt mies hakkaa. Pitempiä ne pitää olla".
"Niitäkin pitää tuleman", sanoi renki.
Sitte kääntyi isäntä navettaan päin. Seisoi sitte tuokion navetan edessä töllistellen joka ilmansuunnalle.
"Kylläpä on taas, vetelys, juonut itsensä piloille asti. Keppiä tarvitsis, kun vaan olisi antajaa. Yöt kylissä myötänsä juo ja reuhaa ja tulee sitte kotiin kiukuttelemaan. On sitä emäntäkin taas päivissä", puhui renki toiselle.
Samassa tuli piika heinäladosta heinäsylystä kantaen ja aikoi mennä isännän sivu navettaan. Olipa hänellä aika sylys, jottei paljon kantajasta muuta näkynyt kuin punaiset hameen liepeet taakan alta ja kyljestä vaaleanpunainen naama.
"Niinkö te hälläkät vaan kantamuksittain kannatte heiniä elukoille?" saarnasi isäntä. "Mistä ne heinät tulee sillälailla kanniskella… Rantala on huono heinätalo ja sitä paitse viime vuosi oli huono heinävuosi. Ettepä taida, läärät, tietää mitä tänä talvena heinäleiviskä maksaa. Kantaa niitä minkä jaksaa lehmäin eteen, sen te tiedätte, hälläkät! Ja vielä tiputtelet puolet sylyksestäsi siihen pihaan!"