"Vai niin. No käykää sitte rattaille leväyttämään jalkojanne".
"Kiitoksia paljon! Sepä onkin varsin hyvä, — pääsen pikemminkin".
Hän nousi rattaille. Nyyttinsä hän laski kärryjen istukkaan alle. Musta pullon kylki pisti esiin nyytistä.
"No kuinkas teillä nyt voidaan?" kysyin minä tuttavasti.
"Eihän se voiminen hyvää ole. Kovin kipeä Heikki taas on ollut. Sisuksia on koko yön kovin polttanut. Rintaakin ahdistaa ja sanoi päätänsä särkevän. Voi voi! Heikki raukka kärsii niin paljon! Menen täältä kylästä hakemaan vähän särvintä, ei saa lähempää muualta paitsi Paavolasta (se oli yöpaikkani nimi); mutta eihän aina voi sieltäkään pyytää. Ja he ovat olleet niin hyviä minua kohtaan".
"Vai niin teillä vaan yhä kipeys vierailee. Onhan se sangen ikävää".
"Voi voi, vieras kulta! Kyllähän se ikävää on. Taitaapa jo olla Heikillä kuolema lähellä. Taitaapa jo tulla taivaan Herra tekemään lopun hänen vaivoistaan. Koko viime yön se raukka käiverteli itseään kuin mato ja oli vähän sekaisinkin. Luulin hänen kuolevan siihen paikkaan. Aamulla vasta hiukan nukahti. Sitte herättyänsä sanoi hän olevan nälän ja pyysi tippaa maitoa. Mutta ei minulla ollut sitä antaa. Se tilkkanen, minkä Paavolasta sain, meni jo eilis-iltana. Oikein kouristeli sydäntäni, kun mulla ei ollut muuta tarjottavaa kuin kuivaa leipää, suolaa, perunoita ja vettä. Mutta ne rupeavat aina sisuksia polttamaan. Hän ei voi muuta syödä kuin hiukan maitoa, sillä muut ruoat rupeavat polttamaan. Mutta maitoakaan ei tahdo aina saada".
"Eikös teille käy elämänne joskus liian tuskalloiseksi?"
Minä tein ihan ehdollani tämän kysymyksen. Tahdoin kuulla rupeisiko hän kysymykseni johdosta nurkumaan kovaa onneansa.
"Minkäpäs sille voipi, vieras kulta? Paljonhan sitä on puuhaa, paljon. Mutta kun Herra antaa taakkaa, niin Hän antaa myöskin kärsimystä sitä kantamaan. Menisihän tuo sentään muuten, mutta Heikki raukka, hän on aina niin kovin kipeä, jotta minun tulee häntä niin säälini!" Näin hän lausui ja pari suurta kyyneltä herahti hänen kuihtuneille poskillensa. Hänen äänensä oli surullinen, mutta ei hän valittanut eikä nurkunut, eikä sadatellut kovaa onneaan.