Toukokuu on puutarhojen ja puistojen lumottu aika, jolloin joka päivä on kuin uusi ihme, loihtii esiin uusia pronssinvärisiä silmikkoja ja pieniä vihreitä lehtiä, uusia lauluja, uusia säveliä, uusia kukkia, jolloin joka yö uinuu kalpenevien tähtien alla, taikka kuun alla, joka ei valaise, samalla kun rakennukset ja puut muodostavat kauniita varjokuvia vasten pohjan vaaleaa taivasta.
Läpi jokapäiväisimmän ja uudenaikaisemmankin kaupungin, kaupungin, jolla ei ole sukuperää eikä muistoja, ei taruja eikä satuja, väräjää tiedottomasti kevättunnelma. Se kulkee sisään tulleista, syöksyy mereltä, se virtaa esiin ilman lämpimässä ja valuu valon mukana alas itse taivaasta.
Satamajäät sulautuvat taikka murskautuvat sohjuksi, lippuja hinataan, vastamaalatut höyrylaivat alkavat liikkua ja purjealukset lemuavat kivihiilisavulle ja tervalle. Jonakuna kauniina päivänä on liike käynnissä ja toimelias elämä alkaa satamassa. Rannikkolaisten veneet raivaavat itselleen tietä jäälohkareitten lomitse ja maaseuduilta tulvaa myyjiä, jotka tarjoilevat hentoa vihervää, sinivuokkoja ja valkovuokkoja, joista leviää hienoin ja raittiin keväinen tuoksu. Rantalaiturilla ja sen vieressä tapaamme muutamana aamuna kaupan joukon aluksia, joiden laiteet loistavat tuoreesta puusta- ja kuparinauloista, ja jotka herättävät ihmisissä kesäisiä ajatuksia kalastusmatkoista ja souturetkeilyistä pyöreitten loistavien kallioitten lomissa taikka rantoja pitkin, joita riippakoivut varjostavat.
Soitto kaikuu ulkoravintoloista ja torvet kimaltelevat auringossa. Pikkulapset juoksentelevat punaisina, valkoisina taikka sinisinä ja leikkivät hiekkaläjissä tynnyrinvanteilla, palloilla taikka ilmarakkuloilla. Ne nauravat ja lörpöttelevät, taikka itkevät hillittömästi, kun ilmarakkula on karannut ja josta pian näkyy ainoastaan pieni pilkku kaukana, kaukana — lähellä aurinkoa.
Naiset pukeutuvat vaaleihin pukuihin, kalossit sysätään syrjään, ja herrat etsivät kävelykeppejään ja kiiltäviä silinterihattujaan. Valkoisia lakkeja, kultalyyryjä ja nuorisoa vilisee odottaen saada näyttää maailmalle ylioppilaiden kaunista voitonmerkkiä.
Ruohokentät rupeavat kimaltelemaan hennossa vihreydessään, esplanaadien penkereillä aukeavat kukat auringonpaisteessa, pensaihin ilmestyy pieniä lehtiä ja vesikioskien portit aukaistaan.
Mutta kun illalla lapset ovat viedyt huoneisiin, soitto tauvonnut ja yö tullut, vallitsee kaduilla hiljainen ja omituinen tunnelma. On yö, mutta ilma on kuitenkin valoisa, läpikuultava, luonto uinuu, mutta valvoo maatessaankin, kaikki lepää, mutta elää kuitenkin; kaikkialla on hiljaista ja kuitenkin on kaikkialla sointua ja säveltä. Ei ole ainoatakaan ikkunaa, jonka uutimien takana ei uneksittaisi uusia unelmia, ei ole muuria, jonka sisäpuolella olisi ihminen, jota ei kevään kaikkivalta olisi koskettanut. Haaveillaan töistä ja laakeriseppeleistä, rakkaudesta ja valoisista kesäpäivistä, säihkyvistä silmistä, joihin on katsottu, puolittain tehdyistä lemmentunnustuksista ja lupauksista, kaikesta, joka ei vielä ole tapahtunut, mutta joka voi tapahtua, kaikellaisesta, josta ei oikein itsekään olla selvillä mitä se on… Seisoissamme ajatuksiimme vaipuneina näemme kulkijan jossain kaukana, kuulemme hänen askeleittensa heikon kaiun haihtuvan pois, hän katoo itsekin kuin usvahaamu, kaukaa kuuluu serenaadi, ja milloin tahansa voi toinen kuulua aivan läheltä. Ei valoa, ei varjoa, ainoastaan yksi ainoa, suuri unelma.
Kuka meistä ei joskus elämässään olisi seisonut uudenaikaisessa kaupungissa, ilman sukuperää ja muistoja, hurmautuneena ja tuntenut puolivaloisan toukokuun yön tuhatäänistä, melkein kuulumatonta elegiiaa!
3.
Taistelu talven jälkijoukon ja eteenpäin kiirehtivän kevään välillä on vetäytynyt pohjoiseenpäin, jonnepäin talvi on peräytynyt luoksepääsemättömään napalinnoitukseensa. Lumiräntä, joka toisinaan vielä on näyttäytynyt, on muuttunut lämpimäksi sateeksi, tuulten voima on laimentunut, pilvet hajautuvat ja aurinko levittää voittavan loisteensa, elähyttävän paisteensa, lemmekkään lämpönsä luonnon yli, joka hurmaantuneena nauttien, muistuttaa nuoren morsiamen kaihoa, autuuden ilme kuvastin kirkkaiden sisäjärvien ja lahtien sinisessä katseessa.