"Niin, tänään saa Signe myöskin leivoksen, ja sitten menemme me ulos kävelemään."
"Mihin, torilleko?"
"Niin, torille."
Kaikeksi onneksi sain nuo pikku aivot työskentelemään toiseen suuntaan.
Sellaisia keskusteluja on meillä ollut usein, ja tavallisesti olen minä joutunut ymmälle. En käsitä, kuinka äidit selviytyvät sellaisesta.
Vuoden kuluessa olen minä kuitenkin tullut vähän enemmän huomaamaan, kuinka on meneteltävä, kun on kuusivuotias tytär hoidettavana ja kasvatettavana, taikka kenties on parempi sanoa, että Signe on tullut huomaamaan, kuinka kuuden vuotiaan tytön tulee kasvattaa isäänsä.
Kaikessa tapauksessa on hän avuttomuudessaan kiintynyt minuun pienen sydämensä koko lämmöllä ja hellyydellä ja me kasvatamme yhä edelleen toinen toistamme.
Minkälaisia muutoksia yhdessä vuodessa!
Toukokuun 10 päivä.
Kuinka kauniita nämä kevätaamut ovat! Kevät onkin tullut aikaisin tänä vuonna lämpimineen ja saattanut maan viheriöitsemään. Kun aukaisen verannan oven, virtaa koko maailman auringonpaiste minua vastaan ja höyryävä maanhaju tuntuu. Koivujen kaikkein pienimmät hiirenkorvat kimaltelevat kuin kulta ja hamppuvarpunen laulaa. Vanhassa lepässä viheltelee rastas laulua lemmenonnestaan. Minä otan työni ulos verannalle ja kirjoitan hetkisen pöytäkirjoihini, Signe makaa vielä. Mutta työstä ei tahdo tulla mitään. Suloiset kevät-aamut ja pöytäkirjat eivät varmaankaan kuulu yhteen.