Niin, minä luotan itseeni, minä uskon, että minä voin johtaa hänen mahdollisuutensa kehitykseen, minä ainakin teen mitä voin, se on oleva elämäni tarkoitus ja päämäärä — pöytäkirjain tästedes vaan ollessa sivuseikkana, välikappaleena.
Toukokuun 20 päivä.
Tänne tulee tätejä sekä isän että äidin puolelta puhumaan Signen tulevaisuudesta, hänen koulunkäynnistään — vaikka se onkin liian aikaista vielä, voi ja tuleekin joka tapauksessa sitä ajatella, eihän keskusteleminen vahingoita asiaa.
No niin, minä annan tätien keskustella. Itse olen enimmäkseen vaiti, kunnes suvaitsen ilmoittaa heille, että aion itse pitää koulua Signelle.
"Sinä koulua! Onpa nekin tuumia!"
"Minä rupean pitämään ulkoilmakoulua."
"Mitä se on? Tuleeko hänen oppia lukemaan ulkona, tai mitä sinä tarkoitat?"
"Lukemaan? Sitä ehtii myöhemminkin."
"Mutta siitä kai on alotettava! Niinhän on ollut kaikkina aikoina, niin kauvan kun muistamme."
"Ulkoilmakoulussa me enimmäkseen kävelemme, katselemme kasvia, kiviä ja eläimiä, soutelemme järvellä, kaivamme maassa, tutkimme tähtitaivasta, katselemme talonpoikain työtä ja niin edespäin."