Ja kuten kielojen, ruusujen tuoksu haihtuu suureen avaruuteen, jossa ei niitä enää nähdä, eikä voida tuntea, ja kuten sävel kuolee, monien silmien kyyneltyessä, niin kuolit sinäkin pois luotani keväällä ja lepäät nyt valkoisena valkoisessa kirstussasi.
Suloinen olet sinä vieläkin loppumattomassa unessasi. Minä suutelen sinun rakkaita käsiäsi, jotka hellästi hyväilivät minun karkeaa kättäni.
Jää hyvästi, jää hyvästi, maisen elämäni viimeinen ilo ja lepää siunattuna pitkä yö.
Valkoisia kukkia istutan minä siihen maahan, joka on kätkevä sinun hennon lehtimajasi, ja kun satakielien sävelet kaikuvat pensaitten varjossa, istun minä kukkulan koivun alla ja uneksin, että sinä olet jälleen vieressäni.
Koko maailma lepää surussa, yli koko maailman kuuluu kirkonkellojen kaiku tuskallisessa hiljaisuudessa.
Jää hyvästi, jää hyvästi, maisen elämäni riemu ja onni ja lepää siunattuna pitkä yö.
Minuutin taiteilijana.
Eräässä vanhassa talossa Piazza del Duomon läheisyydessä Firenzessä oli porttikäytävä muutettu yksinkertaiseksi ravintolaksi, sellaiseksi, jommoisia on sadottain siellä täällä pienien sivukatujen varsilla. Huoneusto oli pitkä ja kapea ja laajentui hieman pihan puolella. Pitkin molempia pituusseiniä oli kuluneita puupenkkiä ja niiden vieressä pöytä- ja tuoliriviä, samoin oli puusta.
Paikan isäntää oli onnistanut hyvin pienessä liikkeessään. Vähää ennen kun hän alotti sen, oli hän nainut, nuoren, kukoistavan lombardialaistytön, johon yksi ja toinen vieraista pian pikiintyi. Se meni niin pitkälle, että yksi näistä, kun ei nuori vaimo ollenkaan osoittanut hänelle vastarakkautta, sisällä osteriassa ampui luodin läpi ohimonsa. Tämä tapaus varmensi liikkeen. Uusia vieraita tuli — tahtoivathan kaikki nähdä tuon viehättävän nuoren rouvan — ja osa niistä tuli jokapäiväisiksi vieraiksi, sittenkun olivat tulleet huomaamaan, että emännän toimeliaat kädet tarjoilivat heille yhtä hyvin kuin nopeimpain viinurien, ehkäpä paremminkin — ja onhan naisen käsi aina sentään naisen käsi, joskin sitä vaan saa edes katsella.
Vittorion osteriaan kokoutui siten suuri kävijäjoukko, joka viihtyi hyvin, eikä halunnut muualle. Tosin vanheni emäntä ja kadotti vetovoimansa, mutta sen sijaan piti hän paremmin silmällä keittäjää. Kaikissa tapauksissa tiesi sentään jokainen, mitä joku vuosi sitten oli tapahtunut, ilmassa oli vielä romantillisuutta ja romantillisuus houkuttelee.