Jonkun ajan kuluttua saapuu Girolamolta kirje vanhemmille:
Korkeasti kunnioitetut vanhempani!
Minä ymmärrän, että salainen lähtöni on syvästi surettanut Teitä, mutta tämä kirje on ilmaiseva Teille sieluntilani ja aikomukseni, että saisitte lohdutusta ja tietäisitte, etten ole ottanut tätä askeletta lapsellisuudesta, niinkuin moni luulee.
Minut on pakottanut menemään luostariin maailman ääretön kurjuus ja ihmisten kehnous, vallattomuus, petos, ylpeys, jumalanpilkka, ja kiroukset. Niin, he ovat menneet niin pitkälle, ettei enää löydy ainoatakaan rehellistä ihmistä. En voinut enää nähdä, kuinka Italian kansassa hyve tallattiin alas, paheitten riemuitessa, ja minä rukoilin Herraa osoittamaan minulle tien, jota vaeltaisin ja hän on armahtavaisuudessaan kuullut rukoukseni, niin kelvoton kun olenkin. Ja nyt, rakkaat vanhemmat, elkää vihastuko, että minä salaa olen poistunut luotanne ja etsinyt itselleni turvapaikan luostarin pyhässä hiljaisuudessa, jonne Te ette koskaan olisi antanut minun mennä. Ei, Teidän tulisi iloita, että Jumala kaikkiviisaudessaan on ottanut poikanne halvaksi palvelijakseen ja opetuslapsekseen.
Ja ettekö pidä sitä suurena armona, että teillä on poika, joka kelpaa
Kristuksen sotamieheksi!
* * * * *
Kymmenkunta vuotta myöhemmin kulki mahtava liikutus läpi pohjois-ltalian. Köyhä munkki oli esiintynyt ja saarnannut kääntymystä ja parannusta, puhunut Herran rangaistustuomiosta salamoivalla äänellä. Hänen äänensä oli innostuksen siivekkäällä voimalla tunkeutunut Firenzen kansan sydämiin, oli kukistanut Mediciläisten vallan ja horjuttanut Vatikaanin perustuksia. Munkki oli Girolamo Savonarola, joka innostuksen voimalla taisteli hengellisen uudistuksen aamuvartiossa.
Hautarakennus.
Oli kerran mies, jolla oli tytär, joka oli hänen elämänsä ainoa ja suuri ilo, sitten kun hänen vaimonsa oli kuollut. Pieni tyttö kasvoi isän väsymättömän huolenpidon alaisena. Hänen ajatuksensa liikkuivat aina hänessä ja hänen kasvatuksessaan. Hän tahtoi antaa hänelle kaikki, mitä ihminen voi antaa. Hän luki ja opiskeli ja koetti vähitellen vuodattaa pienokaisen heräävään maailmaan kaiken hyvän tunteen mitä hän opinnoillensa kautta oli voinut löytää. Hän tulisi, suuremmaksi tultuaan, saamaan opetusta etevimmiltä kyvyiltä useammilla aloilla, hänen tunteensa kehitettäisi niin hienoksi ja jaloksi, kun ylipäänsä voi olla mahdollista. Hänen sydämensä tulisi olla hänellä johtona läpi elämän, sydämensä kehittyneellä etevämmyydellä vaikuttaisi hän kanssaihmisiinsä ja tulemalla hyvien ja ylevämielisten lasten äidiksi, vaikuttaisi hän ihmissuvun jalostamiseksi.
Kasvattaa pientä tyttöään tähän suuntaan, oli miehen ainoana päämääränä elämässä, tälle omisti hän parhaat ajatuksensa ja unelmissaan näki hän tyttärensä yhä enemmän lähestyvän tätä ihannettaan. Mutta voidakseen panna toimeen näitä aikomuksiaan, tarvitsi hän varoja ja hän teki työtä, tullakseen rikkaaksi, ja hän tulikin äärettömän rikkaaksi muutamassa vuodessa.