Seuraavana päivänä olivat nuo kuusi kollia vedetyt kotiin: pitkä, harmaaksi maalattu väliaisa, itse kehys, istuin, terät ja kaksi laatikollista pikkuosia. Torpparit ja rengit kokoontuivat uteliaina ympäri, kun kaikki otettiin esille, ja kaikki päät neuvottelivat yhdessä kuinka eri osat pantaisi kokoon. Mutta kun ei päästy selville, sanoi Vigilius, joka vaan oli seisonut ja katsellut, ettei ole kiirettä, hän kyllä panee kokoon äkeen. Ja kun näytti sade olevan tulossa, antoi hän viedä kaikki liiteriin, jonka jälkeen hän meni tupaan ja antoi keittää itselleen kahvia. Kun tämä- oli juotu ja päiväläiset ja rengit lähetetyt kukin taholleen, sulkeutui Vigilius liiteriin uuden lapioäkeen kaikkien osien kanssa, joita hän nyt rupesi lähemmin tarkastelemaan ja sovittelemaan yhteen. Istuinta katseltiin tarkkaan — siinä oli linjaalitkin — lapiot olivat kummallisesti taivutetut, hakoja pantiin kiinni ja mutteria väännettiin väkinauloille, mutta kuinka lieneekään, ei siitä sentään tullut äestä. Sitten koetettiin toisella lailla, haat sovitettiin toisin tavoin, väkinaulat sijoitettiin toisiin paikkoihin ja Vigilius hikoili, mutta se ei mennyt kokoon. Päivä loppui ja lautamies päätti maata, ennen kun alettaisi uudestaan, ehkä se yön kuluessa selviytyisi. Mutta hän nukkui huonosti ja näki pahoja unia ha'oista ja nosto-aisoista, jotka iskivät kaikkiin mahdollisiin paikkoihin ja nipistelivät hänen nahkaansa, lapioista, jotka haavoittivat häntä, mutta vihdoin tuli kuitenkin tuskien perästä nautinto, nimittäin istua keinuten ja poltellen mukavalla istuimella, renkien seisoessa ihaillen ylt'ympäri.
Ihmeen varhain seuraavana aamuna oli Vigilius taas liiterissä. Päivän kuluessa antoi hän keittää itselleen väkevää kahvia kolme kertaa selvittääkseen aivojaan, mutta siitä ei sentään tullut mitään. Yöllä nipistelivät haat ja hohtimet häntä seitsemän kertaa enemmän kuin ennen, lapiot pyörivät hänen päässään, olipa kuin olisi itse paholainen istunut ylhäällä äkeen istuimella ja ajanut lautamiesparan ruumiin yli.
Kun hän aamusella oli puistellut painajaisen ja noussut ylös, kivisti hänen päätään, eikä hän mennyt ollenkaan liiteriinsä. Mutta kun hän oli käynyt ympäri vähän aikaa aamiaisen jälkeen ja miettinyt ja katsellut sinne tänne, hiipi hän taas sisään takapuolelta, kokosi kaikki pikkuosat laatikkoihin, naulasi kannet kiinni ja lähti sitten ystävänsä, Joensuun voudin luo ja kutsui hänet juomaan kahvipunssia heti iltapäivällä — "niin voin minä samalla ottaa laatikoistaan esiin uuden lapioäkeen, vouti tahtoo varmaankin mielellään nähdä tuollaista uutta ihmettä."
Kahvipunssit juotiin ja mentiin liiteriin. Kaunista väliaisaa ihailtiin, samoinkuin muitakin osia, laatikot aukaistiin ja vouti, innostui heti niin, että hän rupesi järjestämään, vääntämään ja vasaroimaan ja ennen iltaa oli äes täydessä kunnossa ja vedettynä pihalle.
"Kovin yksinkertainen ja muhkea kone tuo," sanoi Vigilius.
"Ei se hullumpi ole," vastasi vouti, joka ymmärsi vähän noita uudenaikaisia maanviljellyskoneita, ja niin ottivat he taas pari kahvipunssia.
"Mutta pitää äestä kotona pari päivää panematta, sitä kokoon ja menemättä sillä ajamaan, vaikka on jo vähän niinkuin myöhäänlainen ajoaika!"
"No sitä on nyt aina niin paljon tointa tuon lautamiesviran tähden ja kansakoulujohtokunta antaa myös työtä — mutta huomenna on minulla kai aikaa ryhtyä toden teolla työhön."
Ja aamulla istui Vigilius ylpeänä kun kuningas korkealla heiluvalla istuimella poltellen "sinisiä veljeksiä" parhaasta piipustaan ja antoi kasvoinsa auringon paistaa häikäisevänä ja mahtavana alas päiväläisten, torpparien ja naapurien yli, jotka olivat kokoontuneet katsomaan tuota kauan puhuttua universaalilapioäestä ja sen työtä. Ja Vigilius loisti ja paistoi siinä hyvässä tietoisuudessa, että hän osottautui kunnianimityksiensä arvoiseksi, hän oli uran uurtaja, kyläläisten esikuva ja hän oli niin hiton näpsällä tavalla saanut koneen kokoon paljastamatta itseään. "Niin, nähkääs, eihän sitä olla pilan vuoksi lautamies."
Mutta sinä kesänä onnistui maanviljelys kuitenkin huonosti. Maa ei tullut ajoissa kuntoon ja seuraavana keväänä rupesi Vigilius jälleen kyntämään, ennen kun hän sai iloa heilutella lapioäkeellään.