"Senjores", intti hän, "kuningaspuoluelainen oli meidän ärtyneille tunteillemme hirviö. Tämän huomautan teille, jotta minua ei epäiltäisi vähäisimmästäkään hellyydestä tuon kuningaspuoluelaisen tytärtä kohtaan. Ja tunteenihan olivatkin suuntautuneet toisaanne, kuten sanottu. Mutta minä en voinut olla huomaamatta häntä niinä harvoina kertoina, jolloin hän seisoi kuistilla ulko-oven ollessa auki.
"Se vanha kuningaspuoluelainen, tietäkääs, oli pähkähullu. Valtiolliset vastoinkäymiset sekä täydellinen kukistuminen ja häviö olivat hämmentäneet hänen järkensä. Osottaakseen ylenkatsettaan meidän isänmaanmiesten saavutuksille oli hän nauravinaan vankeuttansa, tiluksiensa menetystä, talojensa polttamista ja sitä kurjuutta, mihin hän oli joutunut naisväkensä kanssa. Tämä naureskelu oli hänellä kehittynyt vallitsevaksi mieleenlyöttymäksi, niin että hän alkoi hohottaa ja hihkua heti kun vain näki jonkun vieraan. Se oli hänen hulluutensa muotona.
"Minä en luonnollisesti ollut millänikään mielipuolen hälystä, sillä asiamme menestys oli herättänyt meissä amerikalaisissa ylemmyyden tunnetta. Luulen tosiaan halveksineeni häntä syystä että hän oli vanha kastilialainen, Espanjassa syntynyt ja kuningaspuoluelainen. Ne eivät tietenkään olleet kunnollisia perusteita miehen huonoksumiseen, mutta kautta vuosisatojen olivat Espanjassa syntyneet osottaneet halveksivansa meitä amerikalaisia — yhtä hyvää syntyperää kuin hekin — pelkästään syystä että me olimme heidän määritelmänsä mukaan siirtolaisia. Meitä oli pidetty nöyryytetyssä asemassa ja pantu tuntemaan alemmuutemme seuraelämässä. Ja nyt oli meidän vuoromme. Turvallisesti saimme me isänmaanmiehet ilmaista samoja tunteita, ja ollen nuori vapaustaistelija ja vapaustaistelijan poika, halveksuin minä tuota vanhaa espanjalaista enkä senvuoksi ottanut huomioon hänen räiväystään, vaikka se loukkasikin tunteitani. Toiset eivät kenties olisi olleet niin suvaitsevaisia.
"Hän tapasi alottaa huikealla huikkauksella — 'minä näen isänmaanmiehen! Taas tulee yksi sellainen' — aikaa ennen kuin saavuin talon kohdalle. Naurunhohotusten keskeyttelemät järjettömät sättimiset kaikuivat väliin sähisevän käheinä. Sulaa hulluutta kaikki, mutta minä tunsin arvoni vaativan pidättämään hevoseni kävelyyn, vilkaisemattakaan taloon päin, niinkuin olisi tuon miehen herjaava häly kuistilla ollut mitättömämpää kuin rakin luskutus. Aina ratsastin ohi, säilyttäen korskean välinpitämättömyyden sävyn kasvoillani.
"Se oli kyllä sangen arvokasta; mutta minun olisi ollut parempi pitää silmäni auki. Sota-aikana ei soturi saisi koskaan ajatella olevansa vapaa palvelusvuorolta, ja olletikaan jos se sota on kapinaliikettä, jolloin vihollinen ei ole toisen ovella, vaan ihan huoneissa. Sellaisina aikoina poistaa vihaksi paatuva kiihkeiden vakaumusten hehku kunnian ja inhimillisyyden pidäkkeet monilta miehiltä sekä herkkätuntoisuuden ja pelon sulut joiltakuilta naisilta. Ja kun naiset kerran heittävät sukupuolensa arastelun ja eristäytymisen, tulevat he vilkkaan älynsä ja säälimättömän äkeytensä rajuuden johdosta vaarallisemmiksi kuin aseistetut jättiläiset."
Kenraalin ääni kohosi, mutta hänen iso kätensä siveli valkoista partaa kahteen kertaan, ja se kuvasti kunnianarvoisaa tyyneyttä. "Si senjores! Naiset ovat valmiita nousemaan meille miehille saavuttamattomaan hellän kiintymyksen korkeuteen tai vaipumaan sellaiseen alennuksen kuiluun, joka hämmästyttää miehisiä ennakkokäsityksiä. Puhun tietysti poikkeuksellisista naisista…"
Muuan vieraista huomautti, että hän ei ollut vielä milloinkaan tavannut naista, joka ei olisi kyennyt kääntymään aivan poikkeukselliseksi tunteisiinsa voimakkaasti vaikuttavissa olosuhteissa. "Tuollainen huimapäisyyden ylemmyys, mikä heillä on meihin verraten", lopetti keskeyttäjä, "tekee heistä ihmiskunnan mielenkiintoisemman puoliskon".
Vakavasti kuunnellut kenraali nyökkäsi kohteliaaksi myöntymykseksi. "Si. Si. Olosuhteiden johdosta … aivan. He voivat aikaansaada suunnattoman paljon pahaa joskus ihan aavistamattomalla tavalla. Sillä kuka olisi osannut kuvitella, että nuori tyttö, häviölle joutuneen ja ainoastaan vihollistensa ylenkatseen johdosta henkiinkään jääneen kuningaspuoluelaisen tytär, pystyisi tuottamaan kuolemaa ja hävitystä kahdelle vauraalle maakunnalle ja aiheuttamaan raskaita huolia vallankumouksen johtajille juuri heidän menestyksensä hetkellä!" Hän pysähtyi antaakseen sen ihmeen tunkeutua mieleemme.
"Kuolemaa ja hävitystä", jupisi joku kummastuneena; "sepä kamalaa!"
Vanha kenraali katsahti ympärilleen ja pitkitti kertomustaan, "Niin. Sotaa nimittäin — turmiota. Mutta minusta, joka olen nähnyt hänet ja puhellut hänen kanssaan, tuntuu vielä luonnottomammalta se keino, jolla hän sai vallan tuottaa tätä tuhoa eteläisellä rajallamme. Se seikka herätti minussa järkyttävää ällistystä, jota kaikki elämänkokemukseni runsaasti viidenkymmenen vuoden ajalta ei ole laisinkaan heikentänyt." Hän silmäsi vieraitaan kuin varmistautuakseen tarkkaavaisuudestamme ja jatkoi, äänensä sävyn muuttuessa: "Minä olen, kuten tiedätte, tasavaltalainen, vapausmiehen poika. Verraton äitini — Jumala hänen sielulleen rauhan suokoon — oli ranskatar, kiihkeän tasavaltalaisen tytär. Poikana taistelin vapauden puolesta; aina olen uskonut ihmisten tasa-arvoisuuteen; ja heidän veljeytensä taasen on mielestäni vieläkin varmempi totuus. Katsokaa, miten tuimaa vimmastusta he osottavat erimielisyyksissään! Ja mitä tiedätte maailmassa katkeramman kiukkuista kuin veljesten riidat?"