"Aloin ihailla tyttöä. 'Missä hän on nyt?' kysyin jäykästi.
"Mutta hän ei taipunut vastaamaan siihen tiedustukseen. Erinomaisen viekkaasti ja miltei pirullisen hienotuntoisesti sai hän muistutetuksi minulle ylpeyttäni loukkaamatta, miten onnistumattomasti olin yrittänyt pelastaa vartiohuoneeseen teljettyjen vankien henkeä. Hän tietysti tunsi koko jutun. Gaspar Ruiz, sanoi hän, rukoili minua hankkimaan nimelleen suojeluskirjan itse kenraali San Martinilta. Hänellä oli muka tärkeä ilmotus tehtävänä ylipäällikölle.
"Por Dios, hyvät herrat, hän pani minut uskomaan tuon kaiken, ollen esiintyvinään mies-paran pelkkänä puhetorvena. Kohtuuttoman menettelyn murjomana odotti muka Gaspar Ruiz saavansa minulta osakseen yhtä paljon jalomielisyyttä kuin oli hänelle osottanut kuningasmielinen perhe, jolta hän oli saanut turvapaikan.
"Haa! Se oli hyvin ja ylväästi sanottu minunlaiselleni nuorukaiselle.
Pidin häntä suurena. Voi, hän oli vain leppymätön!
"Lopuksi ratsastin matkaani hyvin innostuneena hommasta, vaatimatta edes nähdäkseni Gaspar Ruizia, jonka päättelin oleksivan talossa.
"Mutta tyynemmin harkitessani aloin nähdä muutamia vaikeuksia, joiden kohtaamiseksi minulla ei ollut kylliksi luottamusta itseeni. Ei ollut helppo lähestyä ylipäällikköä sellaisella kertomuksella. Pelkäsin huonoa menestystä. Vihdoin katsoin paremmaksi esittää asian oman divisionani kenraalille, Roblesille, perheeni ystävälle, joka oli hiljakkoin määrännyt minut ajutantikseen.
"Mutkattomasti otti hän sen heti käsistäni.
"'Talossa! tietysti on mies talossa', sanoi hän halveksivasti. 'Sinun olisi pitänyt mennä miekka kädessä sisälle ja vaatia häntä antautumaan, sen sijaan että pakisit kuningasmielisen tytön kanssa kuistilla. Nuo ihmiset olisi pitänyt häätää tiehensä aikaa sitten. Kuka tietää, kuinka monta vakoojaa on majaillut heidän luonaan ihan leirimme keskellä? Suojeluskirja ylipäälliköltä! Sen miekkosen julkeutta! Ha! ha! Nyt sieppaamme hänet tänä yönä, ja sitten otamme ilman mitään suojeluskirjaa selville, mitä hänellä on niin ylen tärkeätä sanottavaa. Ha, ha, ha!'
"Kenraali Robles — rauha hänen sielulleen — oli lyhyt, pönäkkä mies, tuima ja rattoisa, pyöreissä silmissä kova tuijotus. Surkeuteni nähdessään hän lisäsi:
"'No, no, chico — lupaan sinulle hänen henkensä, jollei hän tee vastarintaa. Ja se ei ole luultavaa. Emmehän toki nitistä hyvää soturia, jos asiasta muulla pääsee. Maltas! Olen utelias näkemään voimaihmistäsi. Veitikalle ei kelpaa vähempi kuin kenraali — hyvä, hän saakoon kenraalin puhutellakseen. Ha! ha! Lähdenpä itse pyyntiin, ja sinä tulet tietysti mukaan.'