"Hänen vartionsa huikkasi: 'Sota! sota! sota!' kun he ratsastivat matkaansa; äänten ja kavioiden kapseen kaiku kuoleutui piankin laakson etäisyyteen.
"Nuo kaksi nuorta englantilaista upseeria olivat vakuutettuja siitä, että Ruiz oli mielipuoli. Miten te sen sanottekaan? — kaira heltynyt? Mutta lääkäri, tarkkasilmäinen ja järkevä skotlantilainen, sanoi minulle, että se oli aivan erikoista lajia hullaannusta. Tapasin hänet useita vuosia jälkeenpäin, mutta hän muisti sen kokemuksensa elävästi. Hän mainitsi minulle myös mielipiteenään, että tuo nainen ei johtanut Gaspar Ruizia verisen petoksen tekoihin suoranaisella houkuttelulla, vaan herättämällä ja pitämällä vireillä hänen yksinkertaisessa sielussaan polttavaa korjaamattoman vääryyden tunnetta. Kenties, kenties. Mutta minä sanoisin, että hän valutti puolet kostonhimoista sieluaan tuon miehen vahvaan tomumajaan, niinkuin voipi tyhjään pikariin kaataa päihtymystä, hulluutta, myrkkyä.
"Jos Gaspar Ruiz halusi sotaa, niin sitä hän sai toden teolla, kun voitollinen armeijamme alkoi palata Perusta. Järjestelmällisiä toimia suunniteltiin tätä vaivalla saadun itsenäisyytemme kunnian ja menestyksen tahraa vastaan. Kenraali Robles johti, tunnetulla horjumattomalla ankaruudellaan. Julmia pelotuskeinoja käytettiin molemmin puolin, ja taisteluissa ei annettu ainoallekaan armoa. Voitettuani ylennykseni Perun tanterilla olin nyt esikunnassa kapteenina.
"Gaspar Ruiz joutui ahtaalle; samaan aikaan kuulimme eräältä pakolaispapilta, joka oli siepattu seurakunnastaan ja kiidätetty sataneljäkymmentä kilometriä vuoristoon kastetoimitukseen, että heille oli syntynyt tytär. Tapauksen kunniaksi, arvatenkin, Gaspar Ruiz suoritti pari loistavaa partioretkeä ihan joukkojemme takana ja hajotti osastot, jotka oli lähetetty katkaisemaan häneltä paluutietä. Kenraali Robles oli saada halvauskohtauksen raivosta. Hän sai muuta unettomuuden syytä kuin moskiittojen puremat, mutta sitä vastaan, senjores, eivät konjakkipikarilliset auttaneet sen enempää kuin silkka vesi. Hän alkoi piikitellä ja ahdistella minua voimaihmisestäni, ja kärsimättöminä lopettamaan tämän nolon sotaretken lienemme me kaikki nuoret upseerit käyneet huimaluontoisiksi ja taipuvaisiksi antautumaan tarpeettomiin vaaroihin tehtävissämme.
"Verkalleen, ikäänkuin tuuma tuumalta, olivat kolonnimme kuitenkin tunkeutumassa Gaspar Ruizin kimppuun, vaikka hän oli saanut nostatetuksi koko arauko-intiaanien kansan meitä vastaan. Sitte vuoden tai vähän enemmänkin kuluttua kuuli hallituksemme asiamiestensä ja vakoojiensa välityksellä, että hän oli lyöttäytynyt liittoon Carrerasin kanssa, joka niin sanottuna diktaattorina hallitsi niin sanottua Mendozan tasavaltaa vuorten toisella puolella. Oliko Gaspar Ruizilla kaukokatseinen valtiollinen tarkotus vai halusiko hän vain varata taatun turvapaikan vaimolleen ja lapselleen, hellittämättömästi jatkaessaan meitä vastaan käymäänsä yllätys- ja teurastussotaa, sitä en osaa sanoa. Liitto oli kuitenkin tositapaus. Joutuneena tappiolle yrityksessään meidän etenemisemme ehkäisemiseksi, tunkeutuessamme merenrannikolta päin, hän peräytyi vikkelästi kuten aina ja valmistausi uuteen ankaraan ja vaaralliseen koitokseen, ensi työkseen lähettäen vaimonsa ja pikku tyttärensä Pequenja-vuoriston yli, joka oli Mendozan etelärajana."
XI
"No niin, valtiollisten aatteiden ja vapaamielisyyden valepuvussa oli Carreras kunnoton roisto, ja Mendozan onneton valtio oli hänen puolueekseen keräytyneiden varkaiden, rosvojen, kavaltajien ja murhaajien saaliina. Hänellä oli ylevä ulkomuoto, mutta hän oli tyyten vailla sääliä, kunniallisuutta ja omaatuntoa. Hän ei tavotellut muuta kuin hirmuvaltaa, ja vaikka hän oli aikonut käyttää Gaspar Ruizia kataliin vehkeisiinsä, oivalsi hän kuitenkin pian, että Chilen hallituksen leppyminen vastasi paremmin hänen tarkotuksiaan. Minua hävettää sanoa, että hän teki hallituksellemme ehdotuksen hänen kunniaansa luottaneen soturin vaimon ja lapsen luovuttamisesta erinäisillä ehdoilla vihollisille ja että tämä tarjous otettiin vastaan.
"Ollessaan matkalla Pequenja-solan kautta Mendozaan kavalsi donna Erminian se saattue, joka oli Carrerasin miehistä annettu hänen suojeluksekseen, luovuttaen hänet upseerille, joka piti hallussaan chileläistä linnotusta ylängöllä, Kordillerien pääjonon juurella. Tämä tunnoton teko olisi voinut käydä kalliiksi minulle, sillä minä olinkin vankina Gaspar Ruizin leirissä, hänen saadessaan tiedon tapauksesta. Minut oli saatu kiinni eräällä tiedusteluretkellä; hänen henkivartionsa intiaanit olivat keihästäneet vähälukuisen ratsumies-saattueeni. Minä pelastuin samasta kohtalosta, kun hän tunsi viime hetkessä kasvonpiirteeni. Ystäväni varmaankin luulivat minut kuolleeksi, enkä koko aikana pitänytkään henkeäni suuren arvoisena. Mutta voimaihminen kohteli minua erittäin hyvin, syystä — sanoi hän — että minä olin aina uskonut hänen viattomuuteensa ja yrittänyt auttaa häntä, silloin kun häntä vääryys vainosi.
"'Ja nyt', takasi hän minulle, 'saatte nähdä, että minä puhun aina totta. Te olette turvassa.'
"En pitänyt oloani kovinkaan turvallisena, kun minut eräänä iltana kutsuttiin hänen luokseen. Hän harppoi edes takaisin kuin vimmastunut peto, karjuen: 'Petetty! Petetty!'