Näin haastoi hän ja nyökkäs, hävisi.
Mut minä hänen tervehdyksensä
Yöhetkenä viel' muistiin kirjoitin. —
Sen valtiattarelleen juhlana:
Ujoksi lahjaksi nyt tuopi Ekkehard."
Syntyi hetkisen äänettömyys, kun Ekkehard oli päättänyt lukemisensa. Sitte astui herttuatar hänen luokseen ja ojentaen hälle kätensä lausui: "Ekkehard, minä kiitän teitä!" Samat sanat hän oli lausunut aikaisemmin hänelle Sankt Gallenin luostarin pihalla, mutta ääni, jolla ne nyt lausuttiin, oli paljon lempeämpi kuin silloin, ja hänen katseensa loisti ja hymynsä oli ihmeellinen kuin sen salaperäisen haltiattaren, jonka jälille satu kertoo satavan hehkuvia ruusuja.
Sitte hän kääntyi Praxediksen puoleen: "Ja sinut minun pitäisi tuomita polvillasi pyytämään häneltä anteeksi, koska äskettäin puhuit niin halveksivasti hengellisten miesten opista." Mutta kreikatar katseli kumpiakin veitikkamaisesti hymyillen, sillä hän tiesi, että ujo munkki ilman hänen neuvottaan ja avuttaan tuskin olisi saanut sepitelmäänsä valmiiksi.
"Vast'edes tulen aina osottamaan hänen ansioilleen tarpeellista kunnioitusta", lausui hän. "Kiedonpa hänelle seppeleenkin, jos niin tahdotte."
Ekkehardin mentyä tornikammioonsa ja keskiyön hiljaisuuden lähetessä istuivat naiset vielä yhdessä. Ja kreikkalaisneito toi maljallisen vettä, vähän tinaa ja metallisen valukauhan. "Viimevuotinen valamisemme onnistui hyvästi", virkkoi hän. "Silloin emme vielä osanneet selittää jäähtyneen tinan muotoa, mutta nyt muistelen yhä varmemmin sen muistuttaneen munkinpäähinettä, josta vähitellen kasvoi koko meidän linnamme."
Mutta herttuatar oli vaipunut mietteisiinsä. Hän kuunteli, eikö
Ekkehardia ehkä kuuluisi palaavaksi…
"Onhan se kumminkin vain joutavaa leikkiä", sanoi hän.
"Jollei se miellytä valtiatartani", sanoi kreikatar, "niin pyytäkäämme opettajaltamme jotakin parempaa neuvoksi. Hänen Virgiliuksensa on kyllä luotettavampi oraakkeli kuin meidän tinamme, jos se vihittynä yönä avataan rukoillen ja siunauksia lukien. Olenpa utelias tietämään, minkälaisen runon kohtalo ennustaa hänen tulevana vuonna lahjoittavan meille…"
"Ole vaiti!" käski herttuatar. "Hänhän puhui äsken niin ankarasti taikomisesta; hän varmaan nauraisi meille…"
"Sitte pysymme kiini vanhassa", sanoi Praxedis ja piti valinkauhaa lampun yli. Tina suli ja rupesi väreillen liikkumaan; silloin nousi hän seisaalleen ja muutamia ymmärtämättömiä sanoja mutisten kaasi hän sen vesimaljaan. Sihisten poksahti sula metalli veteen.