"Pakanaluolan vanhuksen luo", sanoi Ekkehard.
"Pakanaluolan vanhuksen!" matki toinen, "eikö teillä ole sen kunnioittavampaa nimeä sen asujalle, te keltanokkainen kaapuniekka?"
"En tiedä muuta", vastasi Ekkehard hämillään. "Minun tervehdykseni kuuluu: neque enim!"
"No, se kuuluu paremmalta", virkkoi harmajapää jo ystävällisemmin ja tarjosi hänelle kättä.
"Mistä tulette?"
"Korkealta Twieliltä. Minun pitäisi teille…"
"Seis! Minä en ole se, jota etsitte, olen vain hänen palvelijansa
Rauching. Menen ilmoittamaan teidät."
Karuihin kallioseiniin ja mustaan koiraan katsoen tuntui tuollainen muodollisuus oudolta. Ekkehard jäi ulos odottamaan, ja kesti jotenkin kauvan — aivan kuin olisi ensin tehty valmistuksia vieraan vastaanottamiseksi — ennenkun Rauching uudelleen ilmestyi näkyviin lausuen: "Suvaitkaa käydä sisään!" He kulkivat pimeää käytävää pitkin, kunnes tulivat luolaan, jota ihmiskäsi oli muodostellut huoneen tapaiseksi, korkeaksi, avaraksi ja kaarikattoiseksi suojaksi; karkeatekoinen koristevyöhyt kulki pitkin seiniä, joihin oli avattu isot ikkuna-aukot. Kuin tumman kehyksen sisästä kimalsi palanen järven sinistä selkää ja vastapäistä vuoristoa sisään, ja väräjäviä auringonsäteitä lankesi kimppunen sen mukana hämärään suojaan. Siellä täällä seinävierillä näkyi jäännöksiä kivipenkeistä, ja lähellä ikkunaa seisoi piispantuolin tapainen korkea, nahalla päällystetty kivi-istuin; siinä istui joku. Se oli oudonnäköinen haamu, mahtavan kookas muodoiltaan; jykevien hartioiden välillä istui jykevä pää, hiukan valkoisia hiuskiharoita ohimoillaan, suu oli melkein hampaaton, — tuon miehen piti olla vanha kuin ikivuori itse! Vaippa määräämätöntä väriä riippui alas äijän hartioilta, osottaen saumoissaan merkkiä muinaisista koruompeluista. Hänen jalkansa olivat pistetyt karkeatekoisiin saappaisiin, tomuttunut vanha ketunnahkalakki makasi vieressä lattialla. Muutamassa ikkunasyvennyksessä oli sakkilauta norsunluisine kuvioineen; niillä näytti juuri pelatun, sillä vielä seisoi kuningas "mattina" tornin ja kahden juoksijan keskellä…
"Ken tulee unhotetun luo?" kysyi äijä ohuella äänellään. Silloin kumarsi
Ekkehard hänelle ja mainitsi nimensä ja mistä oli.
"Te toitte pahan tunnussanan. Vieläkö ihmiset siellä kertovat Luitward von Vercellistä?"