"Jonka sielun Jumala kadotukseen tuomitkoon!" täydensi Rauching isäntäänsä.
"En ole hänestä mitään kuullut", vastasi Ekkehard.
"Sano hänelle, Rauching, kuka tuo Luitward oli, sillä vahinko olisi, jos hänen muistonsa sammuisi ihmissuvusta."
"Se oli suurin konna, minkä päälle Jumalan päivä koskaan on paistanut", oli Rauchingin vastaus.
"Sano hänelle myöskin, mitä neque enim merkitsee."
"Ei löydy mitään kiitollisuutta tässä maailmassa, ja keisarin ystävistä on paraskin pettäjä!"
"Paraskin on pettäjä!" kertoi äijä miettiväisenä. Hänen katseensa sattui sakkilautaan. "Niinpä niin", mutisi hän itsekseen, "keisari tuli 'matiksi', 'matiksi' juoksijain ja pettäjäin kautta…" Hän pui nyrkkiään aivan kuin olisi tahtonut karata pystyyn; sitte valitti hän ääneen ja sipasi otsaansa kuihtuneella kädellään ja nojasi raskaan päänsä siihen.
"Päänkipu!" virkkoi hän … "taas tuo kirottu päänkipu!"
"Mummolin!" huusi Rauching.
Pitkin harppauksin juoksi iso musta koira käytävästä sisään; kun se huomasi vanhuksen pitelevää päätänsä, hiipi se hyväillen luokse ja nuoli hänen otsaansa. "Hyvä on", sanoi äijä hetkisen kuluttua ja ojentautui jälleen suoraksi.