Ken metsässä on katsellut hiukan ympärilleen, on varmaan huomannut kuhinan muurahaiskeossa. Siinä on kaikki hyvin järjestettynä, kaikki käy totuttua laatuaan ja iloitsee liikkeen levollisuudesta; silloin työnnät sinä keppisi kekoon ja säikytät ensimmäiset tiellesi tulevat: syttyy yleinen hämminki, kuhina ja sekava yhteenjuoksu — ja kaiken tämän on yksi ainoa kepintyönti saanut aikaan. Aivan samalla tapaa vaikutti Romeiaan torven ääni luostarin hiljaisuudessa.
Kouluhuoneiden akkunat täyttyivät uteliaista nuorista kasvoista, moni miellyttävä unelma katkesi yksinäisessä munkkikopissa, moni puolittain valveilla olijan syvämielinen mietelmä samaten; ilkeä Sindolt, joka tällä hetkellä rakasti lepotuolissaan syventyä Ovidiuksen kiellettyyn kirjaseen "Rakastamisen taidosta", kääri kiireimmiten pergamenttilehdet kokoon ja kätki ne ruokopatjaansa säilyyn.
Apotti Cralo hypähti ylös nojatuolistaan ja ojensi käsivarsiaan kammionsa kattoa kohden; miesparka oli kovin uninen. Jykevällä kirjoituspöydällä seisoi komea hopeainen vesimalja; siihen pisti hän sormensa ja siveli tällä silmiään karkottaakseen niistä unen hiuteet. Sitte astui hän ontuen avonaiselle alttaanille ja katseli alas.
Ja näkemänsä hämmästytti häntä, mutta ei suinkaan miellyttävästi: "Pyhä
Benediktus, ole minulle armollinen, sehän on serkkuni herttuatar!"
Heti vetäsi hän kaapunsa vyöllä kiini, sukasi sen kapean hiustukon suoraan, mikä hänen kaljulla päälaellaan vielä uljaana rehotti kuin honka autiolla hiekkakankaalla, pani kaulaansa kultakäädyt, joissa riippui luostarin sinetti, otti omenapuisen apotinsauvansa, jonka päätä koristi runsaasti veistelty norsunluinen nuppi, ja astui alas pihalle.
"No, tuleeko siitä mitään?" kuului muuan ratsastajista huutavan portin ulkopuolella. Apotti käski vartijan kysymään tulijoilta heidän asiataan. Romeias teki niin.
Nyt puhallettiin ulkopuolella torveen, kamariherra Spazzo ratsasti airueena portin eteen ja huusi järeällä äänellä:
"Herttuatar ja valtakunnanhoitaja Schwaabinmaalla lausuu Pyhälle
Gallukselle tervehdyksensä. Laskekaat sisään!"
Apotti huokasi hiljaa. Hän nousi Romeiaan torniin; sauvaansa nojaten hän antoi portin ulkopuolella seisoville siunauksensa ja lausui:
"Pyhän Galluksen nimessä kiittää arvottomin hänen opetuslapsistaan armollisesta tervehdyksestä. Mutta hänen luostarinsa ei ole mikään arkki, johon kaikenlaisilla eläväisillä, puhtailla ja saastaisilla, miehenpuolilla ja vaimonpuolilla, olisi vapaa pääsy. Sen vuoksi en voi laskea teitä sisään, vaikka tosin se tapahtuu murheellisella sydämmellä. Apotin on tuomiopäivänä tehtävä tili hänen huostaansa uskotuista sieluista. Naisen läsnäolo, vaikka se olisikin jaloin maan naisista, sekä tämän maailman lasten vallaton leikinteko olisi liian suuri kiusaus niille, joiden ennen kaikkea on etsittävä Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttaan. Elkää siis raskauttako paimenen omaatuntoa, joka lammastensa parasta katsoo. Kanooninen asetus sulkee teiltä portin. Armolliselle rouvalle ovat kyllä Trogenissa tahi Rorschachissa luostarin maakartanot vapaat käytettäviksi…"