Hadwig rouva naurahti. "Tuottakaa tynnyri kylmää olutta linnanpihalle; siksi kunnes hunnit ovat verissäpäin työnnetyt takaisin, elköön kellarimestarimme valittako tynnyriensä katoamisesta!"
Ja viitaten myrskyiseen puuhaan, joka kävi alhaalla linnan pihalla, lisäsi hän: "Elämä tarjoaa sentään moninaisempia kuvia kuin kaikki runoilijat yhteensä; tuollaista asiaintilaa vastaanottamaan ette suinkaan ollut valmistunut?"
Mutta Ekkehard ei sallinut tässäkään astuttavan rakkaan Virgiliuksensa varpaille.
"Anteeksi", sanoi hän nojautuen keihääseensä, "kaikki tämä on sanasta sanaan luettavana Eneiidissä, aivan kuin ei olisi mitään uutta auringon alla! Elkää luulkokaan, että Virgilius itse olisi seissyt ikkunassaan ja tyytynyt katselemaan alas joukkoon silloin kuin hän laulaa latinalaissodan puhkeamisesta seuraavin sanoin:
"Valmistetaan tukevat päänsuojat — tuollapa kilvet
Kiedotaan viidoista raidan — vaskesta panssarit tehdään,
Suojukset säärten hohtavat tehdähän tuoll' hopeasta.
Vannahan täällä ja sirpin kunnia, tuoll' koko rakkaus
Aurahan sammui — karkaistaan joka paikassa kalvat.
Kuuluvi toitotus nyt, jopa kaikuvi taistelun merkki."
"Se kyllä hyvin sopii tähän tilaisuuteen", myönsi herttuatar. "Voitteko ehkä myöskin ennustaa taistelun menon sankarilaulustanne?" yritti hän vielä kysyä, mutta sekasorron kestäessä ei juuri ole aikaa puhella runoudesta. Kyökkimestari oli astunut sisään ja hän ilmoitti lihan loppuneen joka sirun, niin että oli varmaankin teurastettava lisäksi pari härkää…
Muutamien päivien perästä oli Simon Bardon sotavoima siinä määrässä harjautunut aseiden käyttöön, että se voi antaa näytteen herttuattaren edessä. Ja jopa olikin aika käydä vakavaan toimeen, sillä edellisenä yönä oli väki herätetty sen vuoksi, että taivaalla nähtiin kirkas punainen loimo, joka tulisen pilven tavoin helotti kaukaa järven takaa; jostakin Helveetsian paikasta se lienee kohonnut. Munkit kiistelivät keskenään ilmiön johdosta; jotkut sanoivat sen olevan merkin taivaasta, lähetetyn kristikunnalle varotukseksi, toiset arvelivat talojen palavan Reininlaaksossa, jopa muuan, joka oli varustettu tavallista hienommalla vainulla, oli tuntevinaan palonkäryä. Vasta myöhään aamu-yöllä sammui punerrus.
Vuoren eteläisellä rinteellä oli tarpeeksi avara lakea kenttä, jolla ensimmäiset kevätkukkaset kohottivat päitään lumen vielä paistaessa laaksopaikoista; siellä piti asenäytteen tapahtuman. Hadwig rouva istui ylväästi ratsunsa selässä, ympärillään kunniavahtina muutamia hampaisiin asti varustettuja aatelisherroja, kuten Randeggin ja Hoewenin herrat ja laiha Fridinger; Reichenaun apotti istui muhkeana tasa-astujallaan kuten ainakin Herralle otollinen sankari, ja Spazzo herra koetti matkia hänen ryhtiään ja liikkeitään, sillä ne olivat näöltään sangen ylhäiset ja ritarilliset. Myöskin Ekkehardin olisi ollut määrä pysytellä herttuattaren läheisyydessä ja oli hänellekin tarjottu hevonen, mutta hän kieltäytyi ratsastamasta, jottei herättäisi muiden munkkien kateutta.
Jo avautui ulompi linnanportti naristen saranoillaan ja joukot tulvasivat ulos. Etummaisina kulkivat jousimiehet suletuissa riveissä ja helisevin soitoin; vallan tärkeännäköisenä astui Audifaxkin säkkipillineen torvensoittajain parvessa. Yht'äkkiä puhallutti Simon Bardo merkin, ja rivit hajautuivat kuin mehiläisparvi ja miehittivät pensaikot ja viidakot.
Sitte tuli munkkien sankka joukko tukevin askelin; kukin heistä oli varustettu kypärällä ja haarniskalla, jonka päälle tumma kaapu oli viskattu, kilpi heillä oli selässä ja keihäs tanassa; — se oli sotaisan näköinen joukko, ja korkealla liehui heidän lippunsa, jossa oli punainen risti valkealla pohjalla. Heidän marssinsa oli täsmällistä, aivan kuin olisi se ollut heidän jokapäiväisenä toimenaan vuosien mittaan; voimakkaille henkilöille on henkinenkin kuri hyvä harjoitus aseidenkäyttelyyn. Ainoastaan yksi soturi vasemmalla sivustalla ei jaksanut astua yhtä jalkaa muiden kanssa, ja hänen peitsensäkin viplotti alaspäin muiden tasaisesta keihäsrivistä. "Se ei ole hänen syynsä", sanoi apotti Wazmann herttuattarelle, "hän on kuuden viikon kuluessa kopioinut kokonaisen messukirjan, ja siitä halvautuivat hänen sormensa."