Ekkehard astui oikealla sivustalla; kun hän kulki herttuattaren ohitse, sinkosi tämän loistavista silmistä häneen katse, jommoista koko sotavoima ei ollut osakseen saanut.
Kolmessa osastossa seurasivat sitte Hohentwielin palvelusväki ja alustalaiset; kunkin edellä puhallettiin mahtaviin häränsarviin. Merkillisiä varuksia nähtiin tällä joukolla; monikin ase oli saanut verikasteensa jo Kaarle Suuren sotaretkillä, ja jotkut heistä kantoivat olallaan valtavaa nuijaa eikä mitään muuta.
Spazzo herra oli tällä välin katsellut terävästi alas laakson pohjaan. "Onpa hyvä, että nyt juuri olemme kaikki koossa, sillä luulenpa tässä työn jo alkavan!" sanoi hän ja viittasi alas syvyyteen, missä Hilzingenin pienoisen kylän katot kohosivat kunnaitten takaa. Tumma juova läheni siellä… Silloin pidätti vanha herra Simon Bardo joukkonsa ja tähysti osotettuun suuntaan. "Eivät nuo hunneja ole", sanoi hän, "nehän tulevat jalkaisin." Varmuuden vuoksi komensi hän kuitenkin jousimiehet miehittämään vuoren reunan.
Mutta oudon saaton tullessa lähemmäksi älyttiin siinä P. Benediktuksen veljeskunnan pukuja, kultainen risti kimalteli keihään nenässä heidän lippunaan, ja "Kyrie eleison!" kajahti heidän riveistään… "Minun veljiäni!" huusi Ekkehard. Silloin hajautuivat Reichenaun munkkien rivit ja he juoksivat riemuiten ja meluten vuorenrinnettä alas… Yhteen tultua syleilivät naapuriluostarien munkit toisiaan; — jälleennäkeminen vaaran hetkenä riemastuttaa sydämmiä voimakkaammin kuin muussa tilaisuudessa.
Käsi kädessä astuivat Reichenaun miehet vierasten tulijain kanssa takaisin vuorelle, näitten apotti Cralo muiden etunenässä; kömpelöillä härkävaunuilla kuletettiin taempana sokeata Thieto vanhusta mukana.
"Jumalan terveeksi, jalo serkku rouva!" lausui apotti Cralo kumartaen herttuattarelle. "Kukapa olisi puoli vuotta sitte aavistanut, että minä koko luostarinväkeni kanssa tulen vastaamaan käyntiinne? Mutta Israelin Jumala sanoo: Ulos vaeltakoon minun kansani, että se minulle uskollisena pysyisi!"
Hadwig rouva ojensi liikutettuna hänelle kätensä ratsultaan.
"Koettelemuksen ajat!" sanoi hän. "Olkaa tervetulleet!"
Uuden tulokasparven vahvistamana palasi Hohentwielin sotavoima takasin linnan suojelevien muurien sisälle. Praxedis oli tullut vastaan linnanpihalle. Lehmusta vastaan nojaten katseli hän sisääntulevia miehiä; jo olivat kaikki Sankt Gallenilaiset saapuneet sisään, vaan yhä seisoi hän siinä ja katseli portille; mutta se, jota hän odotti, ei ollutkaan tulevien joukossa…
Linnassa varustauduttiin vieraiden majoitukseen ja ylläpitoon. Tila kävi jo niukaksi. Pyöreässä päätornissa oli tilava tupa; sinne laitettiin tulokkaille makuusijat, olkia alle pehmitteeksi. "Jos tätä menoa jatkuu", nurisi kyökkimestari, joka ei kohta enää tiennyt minne päin hänellä pää seisoi, "niin on meillä kohta koko maailman pappisjoukko elätettävänämme."
Keittiö ja kellari antoivat kaikkensa.