Tuskin kauvempaa kuin tarvitaan Isämeidän lukemiseen, oli herttuatar viipynyt Ekkehardin luona, mutta sen kuluessa oli tapahtunut enemmän kuin viimemainittu saattoi aavistaakaan.
Hän asteli jälleen edestakaisin tornikammiossaan. "Sinun pitää kieltää itsesi ja seurata Herraa!" — niin kuului muuan määräys P. Benediktuksen säätämien hyvien töiden luettelossa. Hän tahtoi mielessään olla ylpeä voitostaan oman itsensä ylitse; mutta Hadwig rouva oli loukatuin tuntein astunut alas kierreportaiden rappusia, ja missä ylväs mieli luulee tulleensa halveksituksi, sinne koettavat kovat päivät.
Oli aamun seitsemäs hetki, kun Hohentwielin linnanpihassa pidettiin jumalanpalvelus ennen taisteluun menoa. Lehmusten alle oli pystytetty alttari, jolle oli ladottu mukana tuodut pyhät esineet uskovaisten lohdutukseksi. Piha täyttyi aseellisista miehistä; kiinteästi kylki kylessä seisoivat ruodut, niinkuin Simon Bardo ne oli järjestänyt. Kumean ukkosjyminän tavoin kaikui munkkien laulu. Reichenaun apotti, valkoisella ristillä koristettu musta messukaapu hartioillaan, johti jumalanpalvelusta.
Tämän jälkeen astui Ekkehard alttarin portaille. Täynnä liikutusta kulki hänen katseensa kokoutuneen joukon päiden yli; vielä kerran juohtui hänen mieleensä muisto siitä, miten hän äskettäin yksinäisessä kammiossaan oli vastustanut kiusausta — sitte luki hän evankeliumin Vapahtajan kärsimisestä ja kuolemasta. Vähitellen tuli hänen äänensä selväksi ja kirkkaaksi, hän suuteli pyhää kirjaa ja antoi sen diakoonille, jotta tämä laskisi sen silkkityynylle; sitte kohotti hän katseensa taivaalle ja alotti saarnansa.
Hiiskumatta kuunteli häntä joukko.
"Liki tuhannen vuotta on kulunut siitä", huusi hän, "jolloin Jumalan poika kallisti päänsä ristille ja lausui: 'Se on täytetty! Mutta me emme ole pelastukselle valmistaneet tilaa mielissämme, synneissä olemme vaeltaneet ja kiukkuisia sanoja olemme sydämmiemme kovuudessa huutaneet taivaalle.
"Sen vuoksi on koittanut ahdistuksen aika, paljaat miekat säihkyvät jälleen vastaamme, pakanalliset hirviöt ovat hyökänneet kristittyyn maahan.
"Mutta sen sijaan että suuttuen kysyisi: Miten suuri on Herran pitkämielisyys, että hän jättää armaan isänmaamme alttiiksi moisille hirviöille? — lyököön jokainen rintaansa ja sanokoon: Meidän turmeluksemme tähden ovat ne lähetetyt. Ja jos tahdotte tulla heistä vapahdetuiksi, niin ajatelkaa Vapahtajan rohkeata kuolemaa. Tarttukaat miekkojenne kahvoihin, niinkuin hän kerran tarttui ristiinsä ja kantoi sen Pääkallonpaikalle, katsokaat ylös ja etsikäät tekin itsellenne Golgathanne!!…"
Hän viittasi järven toiselle puolelle. Sitte jatkui hänen puheensa virta lohdutuksen ja lupauksen sanoilla, vahvana kuin jalopeuran kiljuna korvessa.
"Ajat täyttyvät, joista kirjoitettu on: 'Ja koska tuhannen vuotta kuluneet ovat, niin Saatana päästetään vankeudestansa. Ja hän menee ulos pakanoita viettelemään, jotka neljällä maankulmalla ovat, Gog ja Magog, että hän heitä sotaan kokois, joidenka luku on kuin meren santa. Ja he astuivat maan avaruuden päälle ja piirittivät pyhäin leirit ja rakkaan kaupungin; ja tuli lankesi taivaasta ja kulutti heidät. Ja se Perkele, joka heitä vietteli, heitettiin tuliseen ja tulikiviseen järveen, jossa se peto ja se väärä profeetta olivat; ja ne pitää vaivattaman yötä ja päivää iankaikkisesta iankaikkiseen'.