"Schwaabin herttuatar on luostarin suojelusherra ja vastaa tässä ominaisuudessaan miestä. Ja jos säännöissämme on ankarasti kielletty kenenkään naisen astumasta jalallaan luostarin kynnyksen yli, voihan hänet kantaa."
Silloin silisivät vanhempien otsat, kuin olisi jokaiselta kivi pudonnut sydämmeltä; hyväksyvästi nyökkäsivät nuo monet munkkipäähineet, eikä apottikaan ollut kuuro järkevälle sanalle, vaan sanoi:
"Totisesti, usein antaa Herra neuvon nuoremman suusta! Veli Ekkehard, te olette lempeä kuin kyyhkynen, mutta viisas kuin käärme; sen vuoksi on teidän itse oltava neuvonne toimeenpanija. Me annamme teille etuoikeuden."
Portinvartijan poskille kohosivat kuumat veret; hän kumarsi ilmaisten kuuliaisuuttaan.
"Entä herttuattaren naispuoliset seuralaiset?" kysyi apotti vielä. Siitä sopi neuvosto, ettei näille lempeinkään laintulkitseminen myöntänyt mahdollisuutta päästä luostarin sisäpuolelle. Mutta ilkeä Sindolt sanoi: "Ne menkööt iiriläiskummulla asuvien naiserakoiden luo; jos Pyhän Galluksen kotia kohtaa maanvaiva, saakoon hurskas Wiborad rouvakin siitä osansa."
Apotilla oli vielä pitkä kuiskaava keskustelu kyökkimestari Geroldin kanssa illallisen johdosta. Sitte hän laskeutui alas kivi-istuimeltaan ja meni veljesparven etunenässä vieraita vastaanottamaan. Nämä olivat tällä välin jo kolmasti ratsastaneet luostarin ympäri ja olivat keskenään kaikenlaisilla päähänpistoilla ja sukkeluuksilla koettaneet karkottaa odotuksen ikävyyttä.
Nuottiin justus germinavit kaikuivat nyt P. Benediktuksen ylistyslaulun yksitoikkoiset, raskaat säveleet luostarinpihasta odottavia vastaan, jykevä portti avautui naristen selälleen ja ulos astuivat apotti ja hänen takanaan parittain ja hitaasti kävellen veljesparvi; molemmat rivit vastasivat toisilleen hymnin vuorosäkeillä.
Sitte antoi apotti merkin laulun lakkauttamiseen. "Mitä kuuluu, Cralo serkku", huusi herttuatar kevytmielisesti hevosensa selästä, "en ole nähnyt teitä pitkään aikaan. Vieläkö onnutte?"
Mutta Cralo vastasi totisesti: "Parempi on, että paimen ontuu, kuin että lauma niin tekisi. Kuulkaa luostarin päätös!"
Ja hän ilmoitti ehdon, jolla luostariin pääsy oli mahdollinen. Hymyillen lausui herttuatar: "Niin kauvan kun olen pitänyt valtikkaa Schwaabinmaalla, ei minulle ole sellaista ehdotusta tehty. Mutta veljeskuntanne määräystä elköön rikottako; kenen veljistä olette määränneet kantamaan maan hallitsijatarta kynnyksenne yli?"