Erään maakerroksen suojan akkunaloukossa istui tällä välin Friderun, maan morsiamista pisin. Praxedis hääräsi hänen ympärillään sukkelana kuin virvatuli; hän oli pyytänyt herttuattarelta luvan saada koristaa morsiamen hänen hääpäivänään. Jo oli tukka solmittu punaisella nauhalla palmikoiksi, suunnattoman pitkä ja monipoimullinen esiliina ulottui aina korkeakantaisiin kenkiin asti, ja sen päällä upeili kultalankainen koruvyö — vain se, joka morsiamen vie, saa sen irroittaa; nyt tarttui Praxedis kimaltelevaan, lasihelmillä, kirjavilla kivillä ja kissankullalla koristettuun morsiuskruunuun. "Pyhä Jumalan äiti Byzantiumissa!" huudahti hän, "pitääkö tämänkin vielä tulla päähäsi? Kun sellainen koriste kulmillasi astut sisään, Friderun, niin luulevat ihmiset linnantornin tulleen eläväksi ja kulkevan vihille!"
"Niin sen kuitenkin täytyy olla!" sanoi Friderun.
"Miksi sen täytyy olla niin?" kysyi kreikatar. "Kotimaassani näin monta kaunista morsianta, joilla oli kiharoissaan seppele myrttipuun tai hopeanvihreän öljypuun lehdistä, ja he näyttivät kylläkin sieviltä. Tosin ei teidän pihkaisissa, nokisissa, mustissa männiköissänne kasva myrttejä eikä öljypuita, mutta eikö murattiseppelekin olisi kaunis, Friderun?"
Tämä käännähti vihaisesti tuolissaan. "Ennemmin naimatta jään, kuin heiniä ja ruohoja tukassani vihille vien! Sellaista voitte kyllä te maankiertelijät neuvoa, mutta kun Hegaun lapsi häitä pitää, on korkea kruunu hänen päätänsä koristava; se on täällä tapana ollut aina siitä asti, kuin Rein Bodenjärven halki virtaa ja vuoret tämän maan kamaralla kasvavat. Me schwaabit olemme kaikki kuninkaallista sukua, niin on isäni aina sanonut."
"Tahtonne tapahtukoon!" sanoi Praxedis ja kiinnitti kruunun hänen tukkaansa.
Korkea morsian nousi seisomaan, mutta hänen otsaansa syntyi ryppyjä niinkuin ohitse kiitävien pilvien varjoja.
"Joko nyt rupeat itkemään", kysyi kreikkalaistyttö, "jotta avioliitossasi kyyneleistä säästyisit?"
Mutta Friderun näytti varsin vakavalta ja hänen karkeatekoinen suunsa vetäytyi niin murheellisesti korviin päin, että Praxedis vaivoin voi hillitä nauruaan.
"Minua niin pelottaa", virkkoi hunnin morsian.
"Mikä sinua sitte pelottaa, sinä Stoffler-vuoren honkien tuleva kilpasisko?"