"Pelkäänpä että maakunnan pojat tekevät minulle vielä kepposen sen vuoksi, että otan muukalaisen miehekseni. Kun Schlangenhofin arentimies toi emännäkseen vanhan lesken Bregenzer-metsistä, tulivat paikkakunnan nuoret miehet hääyönä heidän ovensa eteen ja pitivät häränsarvilla ja vaskikattiloilla ja suurilla simpukoilla sellaista melua, että olisi luullut ukkos-ilman ohi käyvän; ja kun Riesalingenin mylläri aviosäätynsä ensimmäisenä huomenena astui ulos huoneestaan, oli hänen ovensa eteen pystytetty juhannussalko, jossa kukkien ja köynnöksien asemesta riippui vain kuiva heinätukko ja rypistetty vihreänkeltainen esiliina."
"Olehan toki huoletta!" lohdutti Praxedis.
Mutta Friderun vaikeroi edelleen: "Ja entä jos ne tekevät minulle niinkuin piirin metsänvartijan leskelle, joka otti nuoren metsästäjän miehekseen? Siltä ne yöllä halkaisivat olkikaton kurkihirren kohdalta kahtia, niin että puolikkaat putosivat kumpikin taholleen ja sininen taivas paistoi heidän häävuoteeseensa, ilman että he tiesivät syytä tähän, ja korpit lensivät raakkuen heidän päänsä päällä."
Praxedis nauroi. "Tottahan sinulla toki on hyvä omatunto?" kysyi hän merkitsevästi nyökäten.
Mutta toisella ei itku ollut kaukana. "Ja kenpä tietää", vastasi hän vältellen, "mitä konnankoukkuja minun Cappani…"
"Pauluksesi!" oikaisi Praxedis.
"… on nuoruudessaan tehnyt? Viime yönä uneksin, että kun hän piti minua lujasti sylissään, tuli keltanaamainen ja mustatukkainen hunnilaisnainen, joka ryösti hänet minulta. 'Minulle hän kuuluu!' huusi kummitus uhaten, ja kun en tahtonut sulhasestani luopua, muuttui se käärmeeksi ja kiemurtelihe hänen ruumiinsa ympärille…"
"Jätä rauhaan käärmeet ja hunnilaisnaiset", keskeytti hänet Praxedis, "ja laita itsesi valmiiksi, sillä he tulevat jo tuolla vuorta ylöspäin… Eläkä unohda rosmariininoksaa ja valkoista huivia!"
Heleästi hohti ulkona linnanpihalla Cappanin valkea juhlapuku. Sen nähdessään Friderun heitti mielestään nurjat ajatukset ja astui ulos; morsiusneidot ympäröivät hänet pihalla, vastakastettu hymyili iloisesti hänelle, kello linnankappelissa helähti ja hilpeä joukko astui häitä viettämään.
Vihkiminen oli päätetty, ja ilosta loistavin kasvoin lähti nuori aviopari linnasta. Friderunin koko suku oli saapunut tilaisuuteen, kaikki rotevata väkeä, joka ei pituudessa antanut morsiamelle perään; he olivat talonpoikia ja vuokramiehiä läheisillä tiloilla; nyt he lähtivät korkean Stoffelnin juurella olevalle uudismökille virittämään ensimmäisen tulen nuoren parin takkaan ja viettämään hääjuhlaa. Jonon etunenässä kuletettiin seppelöidyissä vaunuissa häälahjoja, joista ei suinkaan puuttunut kaikenlaisilla manauksilla ja vertauskuvilla koristettua honkaista morsiusvuodetta; — kaikenlaisissa lippaissa ja arkuissa seurasi mukana talouskalujen paljous.