"Ehkäpä ei hän olisi tainnutkaan toisin käyttäytyä. On kenties koko päivän kaapunsa poimuista etsinyt ajatusta, millä hän isäntänä voisi vierasta huvittaa, mutta kun siinä ei ollut muuta kuin kavaluutta ja ilkeyttä, esitti niistä pienen näytteen. Huonoilla ihmisillä on huonot aarteet.
"Mokomaan henkeen sopi hyvin myöskin hänen ulkonainen olemuksensa, jonka visusti panimme merkille. Hänen kasvoillaan oli helakka väri niinkuin huonossa metallissa, jota käytetään jalon väärentämiseen, hänen hiuksensa olivat kähärät, kaapu hienompi ja siistimpi kuin tarpeellista, kengät keveät — kaikki ne merkit, jotka herättivät pyhän Hieronymuksen suuttumusta ja saattoivat hänet kirjoittamaan: Valitettavasti on minunkin piirissäni muutamia pappeja, joilla on siitä huolta, tokko heidän vaatteissaan on hienoa tuoksua, sormien kynsissä kiiltoa, kähärä tukka balsamilla öljytty ja voideltu, ja ommeltu kenkä tarkoin jalanmukainen. Mutta senlaatuinen puuha soveltuu tuskin edes teikarille ja kosiomiehelle, saatikka sitten Herran vihitylle.
"Olenpa vielä harkinnut, eikö hänen nimensäkin kaiku sovellu hyvin hänen menettelytapaansa. Kuinkas onkaan? Ekkehard eli Akhar oli miehen nimi, ikäänkuin olisi hänelle aavistavaisesti jo kasteessa pantu pahantekijän nimi. Kukapa näet ei tunne tuota Akharia, joka Jerichon saaliista varasti yhden purppuraviitan ja kaksisataa sikliä hopeaa ja yhden kultaisen kielen, ja jonka Josua kuljetutti syrjäiseen laaksoon, missä koko Israel kivitti hänet, ja kaikki, mikä hänen omaansa oli, poltettiin! Tämän edeltäjänsä arvoiseksi on Sankt Gallenin Akhar itsensä osottanut, koskahan se joka kohteliaan elämäntavan käskyjä halveksii, tekee yhtä huonosti kuin varas; hän kavaltaa todella sen viisauden kultaa.
"Jos olisi lupa uskoa Pythagoraan oppiin sielunvaelluksesta, niin ei olisi epäilemistäkään, etteikö tuon hebrealaisen Akharin sielu ole siirtynyt tähän Ekkehardiin, ja sitä tulisi tosiaan sääli, sillä parempi on valita olinpaikakseen ketunkin ruumis, kuin kavalan munkin. Tämä kaikki olkoon muuten sanottu ilman vihaa ja vainoa; minun vihani koskee ainoastaan miehen huonoutta, siis yksistään ominaisuutta, ei itse oliota, jokahan meidän sentään raamatun sanan mukaan on tunnustettava yhdeksi jumalankuvaksi.
"Huomatkaas nyt", jatkoi Gunzo kirjansa toisessa osassa, "kuinka mielettömästi minun viholliseni on menetellyt vastoin tieteen hyötyä ja etua. Yli sata kirjoitettua nidettä oli minulla matkassani tullessani Alppien yli, rauhan aseita, niiden joukossa Marcianuksen viehättävä opetus seitsemästä vapaasta taiteesta, Platon saavuttamattomat syvyydet Timeuksessa, Aristoteleen vielä meidän aikanammekaan tuskin selvitetty, verhottu viisaus hänen _hermeneia!_a koskevassa kirjassaan ja Ciceron arvokas puhujataito Topica-teoksessa. Kuinka vakaaksi ja hedelmälliseksi olisikaan keskustelu voinut käydä, jos he olisivat minulta tiedustelleet sellaisia asioita! Kuinka saatinkaan ajatella että he alkaisivat nalkuttaa minua, jolle Jumala oli niin paljon antanut, yhden sijahairauksen vuoksi, minua, joka tunnen Donatuksen ja Priscianuksen sisältä ja ulkoa! Onpa tosiaan tuo pöyhistynyt mahtanut luulla, että hän kaapussaan kantoi kaiken kieliopin taidon — kalliit veljet! tuskin on se mies sitä edes selkäpuolelta kaukaa nähnyt ja jos hän yrittäisi tavottaa yhtäkään katsetta sen ylevistä kasvoista, täytyisi hänen kömpelöiltä jaloiltaan maahan kompastua. Grammatiikka on ylhäinen nainen; toisin ymmärtää sitä arvostella halonhakkaaja, toisin joku Aristoteleen vertaisia.
"Ja onko minun puhuttava teille Grammatiikan sisaresta, Dialektiikasta, jota tuo kreikkalainen mestari nimittää henkensä imettäjäksi? Oi, jalo taide, joka pauloihisi kiedot hullut, mutta viisaille näytät, mitenkä hän paulat välttää, joka ilmaiset meille ne kätketyt säikeet, jotka olevaisen olemattomaan yhdistävät! Eipä tosin siitä mitään tiedä tuo munkkikaapunkantaja, — ei yhtään mitään siitä yliaistillisesta hienoudesta, joka yhdeksällätoista erilaatuisella avaimellansa voipi selvittää kaikki, mitä konsanaan on ajateltu tai on ajateltavissa. Jumala on hyvä ja on sentähden kieltänyt häneltä sellaisen tiedon, koska hän sitä kuitenkin käyttäisi vain valhetta ja petosta varten…"
Tällä tavoin todisti oppinut itaalialainen etevämmyytensä kaikissa vapaissa taiteissa; kaunopuheisuudelle ja sen ihanuuksille oli omistettu yksi luku, jossa taas oli paljon puhetta niistä, joille Minerva-jumalatar kerran oli unessa ilmestynyt, ja typeristä, jotka luulevat että vähäpuheisuus muka on viisauden merkki. Sitten siirryttiin lasku-oppiin, mittaus-oppiin ja tähtitieteeseen, jonka lomiin oli sommiteltu syvämietteisiä tutkistelemuksia kysymyksestä, onko taivaankappaleilla sielua, järkeä ja kuolemattomuuden lahjaa? ja vielä, oliko silloin, kun Josua oli sanonut: aurinko, seiso alallas Gibeonissa, ja kuu Ajalonin laaksossa! samalla annettu käsky viidelle muulle planeetalle seista alallaan, vai saivatko nämä jatkaa kiertokulkuansa?
Tämän kysymyksen perinpohjainen tutkistelu antoi suoranaista aihetta käsitellä avaruuksien sopusointua ja niinpä myöskin soittotaidetta, musiikkia, noista seitsemästä taiteesta viimeisenä, ja niin saattoi koston laiva vetten vaahtoavilla laineilla lähteä suuntaamaan kulkuansa määrävalkamata kohti.
"Mitä varten olen nyt kaiken tämän esittänyt?" kysyi hän lopuksi.
"En vapaiden taiteiden olemusta selvittääkseni, mutta paljastaakseni kuinka tyhmä oli se taitamaton mies, joka alkoi juosta kieliopillisen virheen perässä sen sijaan että olisi vieraaltansa oppinut todellista tiedettä. Vaikkapa häneltä taiteen sisällinen ydin ijäksi tosin onkin kielletty, olisi hän kuitenkin voinut saada minulta jotakin ulkonaista heijastusta siitä. Mutta häntä paisutti ylenmääräinen ylimielisyys, jotta hän piti etuisampana käydä kumppaniensa keskuudessa viisaasta miehestä, niinkuin sammakko, joka lätäkössään epäilemättä luulee olevansa härkää suurempi. Ah, ei ole se säälittävä raukka milloinkaan seisonut tiedon korkeilla kukkuloilla ja kuullut Jumalan äänen hänelle puhuvan. Sydänmaassa on hän syntynyt, tyhmien möyröjen keskuudessa kasvanut, näiden metsän-eläinten tavat sielussaan säilyttänyt; maailman toimellisessa elämässä ei hän pysynyt, sisällisiin katselmuksiin on hän kelvoton, ihmissuvun vihollinen on häneen leimansa polttanut. Mielelläni kehoittaisin teitä toimittamaan hänelle parantavan lääkkeen apua, mutta pelkäänpä, pelkäänpä että hänen tautinsa on liian syvälle juurtunut.