"Muistanpa kyllä", vastasi Rudimann, häpeissään mutisten niinkuin neitonen, jolta hänen mielitiettyänsä tiedustellaan.
"No, nyt on annettu takaisin runsaalla kädellä ja tuimasti, voitte olla tyytyväinen! Lukekaa!" Apotti ojensi hänelle Gunzon pergamenttilehdet.
"Jos sallitte", virkkoi Rudimann ja astui akkunan luo. Hän oli jo monta hyvää viinilajia maistanut, tämä kellarimestari virka-aikansa mittaan, mutta ei silloinkaan, kuin Cremonan piispa oli hänelle lähettänyt muutamia astioita tummanruskeata Asti-viiniä, ilonpunasta niin helottanut hänen naamansa kuin nyt.
"Onpa se tosiaan ihana Jumalan-anti: näin perusteellinen tieto ja näin loistava stiili! Ekkehardriepu on valmis. Eipä uskalla hän ikinä enään ihmisten ilmoilla ilmetä."
"Ei vielä aivan", sanoi apotti, "mutta mitä ei ole vielä, siksi voi vasta tulla. Oppinut veli Gunzo antaa meille aseen. Mutta eipä hänen kirjansa lukemattomana ketään tapa: toimittakaahan muutamia kopioita, mieluummin kuusi kuin kolme. Nuori herra pudotkoon alas Hohentwielin korkeudesta. Minä en rakasta nuoria nokkia, jotka ovat laulavinaan paremmin kuin vanhat. Lunta tonsuurille, se tekee hänelle hyvää. Aijommepa lähettää pienen kirjelmän virkaveljellemme Sankt Galleniin, jotta nuoren herran sopii ruveta miettimään kotimatkaa. Mitäs hänellä taas onkaan syntiluettelossaan?"
Rudimann nosti miettiväisenä vasemman kätensä ylös ja alkoi laskea sormillaan. "Pitäiskö ne luetella? Ensiksi: Viininkorjuun aikana tullut häiritsemään luostarimme rauhaa siten että…"
"Seis!" käski apotti, "se on jo mennyttä. Kaikki mitä ennen hunnisotaa tapahtui tai oli vireillä, olkoon unohdettu, jääköön sikseen. Niin ovat ammoin burgundilaiset laissaan säätäneet, ja se on meilläkin vielä voimassa."
"No, sitten ilman sormirätinkiä", esitti kellarimestari. "Pyhän Galluksen portinvartija on, luostaristansa lähdettyään langennut kopeuden ja pöyhkeyden valtaan; huuliaan tervehdykseen liikauttamatta kulkee hän veljien ohi, joidenka iälle ja ymmärrykselle hänen tulisi osottaa kunnioitusta; hän on tuppautunut sinä pyhänä päivänä, jolloinka hunnit voitettiin, pitämään taistelusaarnan vaikka tämä tärkeä puheentoimi olisi ollut annettava jommankumman läsnä olleen korkea-arvoisen apotin suoritettavaksi; on vielä rohjennut kastaa erään pakanavangin, vaikka kastaminen olisi ollut piirin varsinaisen papin eikä sen tehtävä, jonka oikea paikka on pyhän Galluksen portilla.
"Mitäs taas vielä on syntyvä yllämainitun nuorukaisen alituisesta seurustelusta uuden valtiattarensa kanssa, sen tietää vain Hän, joka tutkii sydämet ja munaskuut. Jo nyt on tuon kastetun pakanan vihkimistilaisuudessa havaittu, että hän ei karttanut kahdenkeskeistä puhelua sen Israelin herrattaren kanssa, vieläpä huokaili muutamia kertoja niinkuin haavoitettu vuorikauris. Niinikään on huolestuen havaittu kreikkalaisen Praxedis-nimisen neidon väikkyvän virvatulen tavoin hänen ympärillänsä liehuvan; minkä herratar ehkä jättää koskematta, siihen saattaa kajota palvelijatar, josta ei edes ole tiettyä onko hän oikeauskoinen. Mutta kevytmielinen vaimo on kamalampi kuin kuolema, hän on metsämiehen ansa, hänen sydämensä on verkko, hänen kätensä siteitä, ja vain Jumalan hyvästä suomasta voipi häntä välttää."
Hyvin kaunisti Rudimannia, että hän, emännöitsijä Kerhediksen suojelija, niin tarkkaan oli sydämeensä kätkenyt saarnaajan sanat.