Renki jäi seisomaan; hän tiesi että hänen vuoronsa kyllä tulisi. He olivat kotvan vaiti kumpikin. Sitten alkoi ukko: "mitäs tiedät?"
"Tiedänpä, mitä tiedän", vastasi toinen viisaasti.
Oltiin taas vaiti kotva. Luostarin arentimies katsahti ulos ikkunasta; sato oli pilalla. Hän kääntyi entiselleen.
"Sano se!" huusi hän.
"Näittekös te ukonpilveä", sanoi renki, "kun se tuli sitä toista pilveä vastaan? Mikä se oli? Usvalaivapa tietenkin? Joku on myynyt meidän viljamme usvien laivurille…"
Luostarin arentimies teki ristinmerkin, ikäänkuin estääkseen häntä enempää puhumasta.
"Iso-äitini sen minulle neuvoi", selitti renki. "Hän oli Elsassissa usein kuullut siitä puhuttavan, kun Odilienbergiltä nousivat rajuilmat. Magonian maasta purjehti silloin valkoinen usvalaiva keskelle mustia pilviä, laivassa istuvat Fasolt ja Mermuth, ja nämä ravistavat rakeilla jyvät oljista, jos ukkosentaikoja on siihen antanut heille vallan, ja nostavat pellolta viljat ilmalaivaan ja purjehtivat takaisin Magoniaan ja maksavat hyvän palkan. Enemmän usvalaivan kutsumisesta hyötyy kuin messujen lukemisesta; eipä jäänyt meille nyt muuta kuin tyhjät oljet."
Luostarin arentimes kävi miettiväiseksi. Sitten tarttui hän renkiä niskaan ja ravisti häntä.
"Kuka?" huusi hän tuimasti.
Mutta renki pani sormen suulleen. Oli jo yönaika.