Schlangenhofin miehet katselivat toisiansa; vähitellen he vaikenivat, sitten yksi joukosta kääntyi ja lähti kotiapäin, toisia alkoi seurata ja viimein oli jäljellä arentimies yksin. "Te pidätte maanvihollisen puolta!" huusi hän vimmoissaan, mutta Ekkehard ei vastannut, ja niin pudotti vuokraajakin kivensä maahan ja lähti muristen tiehensä.
Cappania oli pahoin pidelty. Selässä, jota Alemannian maanmiesten nyrkit ovat mukiloineet, ei vuosikausiin "ruoho kasva". Kivenheitto oli tehnyt päähän haavan, joka vuoti kovasti verta. Ekkehard pesi hänen päänsä sadevedellä ja teki, veren vuotoa hillitäkseen, ristinmerkin, sitten sitoi hän haavan niinkuin laatuun kävi. Hän ajatteli laupiaan samarialaisen evankeliumia. Haavoitetun miehen raukeista silmistä loisti kiitollisuuden ilme. Hitaasti talutti Ekkehard häntä linnaa kohti; hänen täytyi puhua kauvan, ennenkuin toinen rohkeni nojautua hänen käsivarteensa. Hunnitaistelussa haavoittunut säärikin aristi, ja ähkyen ja ontuen edistyi matka.
Twielillä syntyi suuri meteli, kun he tulivat. Kaikki olivat hunnin puolella. Herttuatar tuli pihalle; hän nyökkäsi Ekkehardille ystävällisesti tämän osottaman avun vuoksi. Luostarin väen puuttuminen hänen alustalaiseensa suututti häntä suunnattomasti.
"Sitä ei unohdeta", sanoi hän, "ole huoletta hiirenpyytäjä! Ne saavat maksaa sinulle haavasta päässäsi sopijaisia, jotka vastaavat hyviä myötäjäisiä. Ja herttuanrauhan häiritsemisestä pannaan heille korkein sakko, kymmenen naulaa hopeata ei riitä. Luostarin alustalaiset käyvät yhtä röyhkeiksi kuin heidän herransa."
Enimmin suutuksissaan oli Spazzo, kamariherra. "Sitä vartenko minä jätin iskemättä häntä miekallani päähän", noitui hän, "kun hän lonkka puhki makasi edessäni, että Schlangenhofin roistojen piti häntä laastaroida? Ja jos hän olikin teidän vihollisenne, nyt on hän kastettu ja minä hänen kumminsa, jonka on pidettävä huolta hänen ruumiinsa ja sielunsa menestyksestä. Äläpä, kummilapseni huoli", huusi hän tälle ja helisti miekkaansa kivipermantoon, "jahka tuo naarmu paranee, mennäänkin yhdessä lukemaan luostarin-arentimiehelle rakeita ja salamoita, ja niin luetaankin, että siltä lastuja päästä lentää! Nuo arentimiehet käyvätkin jo liian koppaviksi! Pitävät kilpiä ja aseita kuin aatelismiehet, ajavat tavallisen talonpoikaisen metsästyksen sijasta koiria villisikojen ja karhujen kimppuun ja puhaltavat jahtitorviinsa, kuin olisivat he maailman kuninkaita. Missä vaan jollakin on pää muita pystympänä, voi lyödä vetoa, että se on arentimies."
"Missä rikos tapahtui?" kysyi herttuatar.
"Ne raahasivat hänet sieltä, missä puolikuunmerkki on kiveen hakattu, aina hunnien hautakummulle saakka", ilmoitti Ekkehard.
"Siis keskellä meidän maata ja mantua, se on toki liikaa! Herra Spazzo, te lähdette ratsastamaan!"
"Me lähdemme ratsastamaan", vahvisti kamariherra kiukkuisesti.
"Ja vaaditte Reichenaun apotilta vielä tänään sakkorahan ja rauhanrikkomissopijaiset ja täyden hyvityksen. Meidän hallitsijanoikeuksiimme olkoon luostari julkeudessaan kajoamatta!"