Kreikatar oli oikeassa. Arvottoman hyökkääjän äänetön halveksiminen voi helposti näyttää heikkoudelta. Mutta Ekkehard oli sen luontoinen.
Praxedis tuli niin liki Ekkehardia että tämä oudostuen astahti taapäin.
"Saanko antaa teille vielä yhden neuvon, kunnianherra", kysyi hän.
Ekkehard nyökäytti päätään.
"Te olette viime aikoina käyneet hajamieliseksi; näyttää siltä kun aikoisitte auringolla ja kuulla ruveta kiekkoa lyömään, kun teidät näkee tiellä kulkevan. Nyt on kuuma kesä, kaapu on teille liian lämmin. Hankkikaa keveämpi puku ja minusta nähden menkää vaikka linnankaivoon, mutta olkaa iloinen ja paremmalla päällä. Valtijattaremme saattaa muuten tulla teistä aivan välinpitämättömäksi."
Ekkehardin teki mieli puristaa kreikattaren kättä; hänestä useinkin tuntui kuin olisi Praxedis hänen hyvä haltijattarensa. Vaan silloin saapui linnanpihalle verkkaan ratsastaen Spazzo herra. Pää kumarassa, tylsä hymy kasvoillaan, näytti hän puoleksi nukkuvan.
"Onpas teidän näkönne muuttunut eilisestä", huusi hänelle Praxedis.
"Miksei Faladan kaviot nyt iske kipunoita?"
Tulija tuijotti tylsästi kysyjään. "No kuinka runsaat kipurahat te tuotte matkassanne, herra kamariherra?"
"Kipurahat? kellenkä?" kysyi Spazzo herra muristen. "No, Cappan-raukalle! Luulenpa että olette syönyt kourallisen valmunsiemeniä, kun ette vähääkään muista, minkä vuoksi läksitte…"
"Valmunsiemeniäkö?" vastasi Spazzo herra yhtä äimistyneenä kuin äsken.
"Ettäkö valmunsiemeniä? Ei. Mutta Meersburgeria, punaista
Meersburgeria."
"Sadalla kurkulla juotavaa, maanmainiota Meersburgeria! Jop!"
Hän nousi vaivalloisesti ratsailta ja vetäytyi asuntoonsa. Kertomus hänen lähettilästoimensa onnistumisesta jäi laatimatta. Praxedis jäi katsomaan poismenevän kamariherran jälkeen, hän ei vieläkään oikein saattanut käsittää hänen lyijynraskasta mielialaansa.