"Antakaa toki sen hurskaan pikkumiehen levähtää. Kuivin suin ei ole hauska jutella. Tule mukaani, pikku mies, sinusta tulee meille tervetulleempi vieras, kuin se ilkeä Reichenaun Rudimann."
"Isä Rudimannko?" lausui poika, "hänet minäkin tunnen."
"Mistä?" kysyi Ekkehard.
"Hän oli muutama päivä sitten meidän luonamme ja toi apotille pitkän kirjan ja yhden kirjeen; niissä kuuluu olevan paljon puhetta teistä, rakas eno, eikä vain paljasta hyvää."
"Kuulkaa!" huomautti Praxedis.
"… ja kun hän oli sanonut hyvästi, ei hän mennytkään kuin kirkkoon saakka; sinne jäi hän rukoilemaan iltapimeään asti. Mutta hänen täytyy varmaan tuntea hyvin kaikki käytävät ja komerot luostarissa, sillä kun yökello oli soinut, oli hän salaa varpaillaan hiipinyt suureen makuusuojaan kuuntelemaan mitä veljet ennen nukkumista puhelisivat keskenään teistä ja siitä, mitä hänen kirjassaan seisoi. Yökynttilä lekotti niin himmeästi, että hän saattoi pysyä piilossa. Mutta puoliyön aikana tuli isä Notker yötarkastukselle katsomaan oliko jokaisella vyö hyvin vaipan ympärillä ja ettei makuuhuoneeseen olisi joutunut veitsiä tai muita vaarallisia aseita. Hän äkkäsi vieraan piilopaikan, veljet heräsivät, suuri apotinlyhty sytytettiin ja ruoskimiskammiosta tuotiin suurella melulla ja huudolla kepakolta ja raippoja ja seitsenkierteinen ruoska, vaikka dekaani ja vanhemmat veljet kieltelivät. Notker itse oli julmasti suuttunut. 'Piru kulkee vaanimassa, kenenkä hän nielisi', huusi hän, 'nyt on piru kiinni, antakaa sille selkään!' Mutta isä Rudimann vielä ivailikin; 'tunnustanpa, kelpo nuorukaiset', sanoi hän, 'että jos tiesin, minnekä täällä timpermanni on reijän jättänyt, olisin nelinryömin täältä ulos kontannut; mutta vaikka nyt, tahtoen tai tahtomattani, olen teidän kynsiinne joutunut, niin katsokaa sentään että ette vierastanne häpäise.' Siitä raivostuivat kaikki, ja Rudimann laahattiin ruoskimiskammioon, jossa hänen täytyi polvillaan rukoilla armoa ja kun apotti viimein lausui: 'päästetään se kettu loikkimaan pesäänsä takaisin', niin hän kohteliaasti kiitti. Ja eilen tuli vastaani viinikuorma, kaksi suurta tynnyriä; 'Reichenaun kellarimestari lähettää ne pyhälle Gallukselle muistoksi ystävällisestä vastaanotosta', sanoi ajuri…"
"Siitä ei Rudimann hiiskunut sanaakaan, kun hän eilen oli täällä", nauroi Praxedis. "Tuosta jutustasi pitää sinun saaman vehnäkakkua, kultapoika, niinhän sinä kerrot kuin Herran enkeli."
"Kiitoksia", vastasi luostaripoika puoliksi loukkaantuneena, "ei maksa vaivaa. Mutta runon minä siitä rakennan: kuinka susi murtautui lammasläävään ja mitenkä hän rangaistiin … se on jo puoliksi mietittynä; siitä tulee erinomainen."
"Rustaatko sinä runojakin, nulikka?" kysyi Ekkehard nauraen.
"Eipä olisi se kelvollinen luostarinoppilas", vastasi poika, "joka ei neljäntoista vanhana pystyisi yhtään värssyä kirjoittamaan. Ylistyslauluni arkkienkeli Mikaelista, kaksisanaisilla loppusoinnuilla varustettuun kuusmittaan laaditun, olen saanut lukea apotin kuullen ja hän sanoi värsyjäni loistavaksi helminauhaksi. Eikä sappholainen oodini hurskaan Wiboradin kunniaksi ole myöskään aivan kehno ehkäpä saankin sen teille lausua?"