Praxedis oli vasemmalla kädellä pitänyt kangasta koholla, mutta Burkartin kämmenistä lipsahti hänen puoleisensa pää ja painava vaate solahti alas, veti irti huonosti lyödyt naulat mennessään ja hautasi kreikattaren melkein näkymättömäksi poimuihinsa.
"Odota, sinä hutilus!" torui Praxedis, kun hän vaivoin selkeytyi kankaan alta, "jahka minä pääsen tarkastamaan, eikö sinun päässäsi ole enempiä harmaita hiuksia leikata."
Tuskin oli tämä sanottu, niin ilmestyi poika tikoille, kapusi sen puolia myöten puolitiehen, hyppäsi siitä tasajalkaa kankaan päälle ja seisoi Praxediksen edessä.
"Istukaa", sanoi hän, "halusta annan itseäni uudelleen rangaista. Viime yönä näin unta, että te leikkasitte kaikki hiukseni ja minä tulin kouluun keropäänä eikä se ollenkaan minua kaduttanut."
Praxedis löi häntä keveästi päähän.
"Älä käy koppavaksi, miesparka, loman aikaan, muutoinpa taitaa tulla selästäsi pampun tanssilava, kun taas tulet kouluun."
Mutta koulupoika ei ajatellut luostarikoulun synkkiä varjoja. Hän seisoi liikahtamatta Praxediksen edessä.
"No?" kysyi tämä, "mikäs on? Mitä sinä haluat?"
"Suukkosta!" vastasi vapaiden taiteiden kasvatti.
"Kuules tuota peukaloista!" pilkkasi Praxedis. "Ja mitäs perusteita on teidän viisaudellanne sellaiseen haluun?"