"Onpa herttuatarkin sen tehnyt", sanoi Burkart, "ja te olette jo kumminkin kymmenen kertaa vaatinut minua kertomaan, mitenkä me vanhan ystäväni Romeiaan kanssa hunneja pakenimme ja kuinka hän uljaana sankarina taisteli. Mutta sitä en kerro teille muuta kuin suukosta."
"Kuule", sanoi kreikatar ihan vakavan näköisenä, "minun pitää sanoa sinulle yksi merkillinen asia".
"Mikä?" kysyi poika nopeasti.
"Sinä olet kaikista hupsuin nulikka, mikä milloinkaan on minkään luostarin kynnyksen yli astunut!" — sanoi toinen, kietosi äkkiä valkoiset käsivartensa hänen ympärilleen ja suuteli häntä hurjasti — nenälle.
"Antaa vaan maistua!" kajahti syvä miehen-ääni puutarhan portilta, kun Praxedis veitikkamaisesti taas työnsi poikaa luotaan. Se oli Spazzo herra.
"Kiitos toivomasta!" sanoi Praxedis hämilleen joutumatta. "Te tulettekin juuri parahiksi, herra kamariherra, auttamaan teltan pystyttämistä. Tuon hupsun pojan kanssa en saa sitä kuntoon koko päivänä."
"Siltä se näyttää!" sanoi Spazzo herra alta luomien tuimasti muljahuttaen koulupoikaan. Tämä tunsi sydämenvavistusta nähdessään kamariherran ankarakierteiset viikset ja livahti erään ruusupensaikon taakse. Tähtitiede ja runousoppi, Aristoteles alkukielellä ja punaiset naishuulet pyörivät sekaisin viistoistavuotiaan mielessä.
"Eikö ole Hohentwielin linnan alueella parempia suudeltavia, neito nuori?" kysyi Spazzo herra.
"Jos joskus tekisi mieli", vastasi Praxedis, "niin ovat ne paremmat ratsastamassa ja ajelevat yökaudet ympäri ja palajavat vasta toisena päivänä sen näköisinä, että luulisi heidän olleen virvatulia takaa-ajamassa."
Siinä sai Spazzo herra osansa. Mutta hän oli mielessään tehnyt päätöksen, että ei hiiskuisi sanaakaan yöllisestä ratsastuksesta, käkien kukunnasta ja _vince luna'_sta. "Missä teitä pitää auttaa?" kysyi hän nöyrästi.