"Lehtimajan laittamisessa", selitti Praxedis. "Hämärissä aikoo herttuatar täällä pitää iltaseuraa — on määrä kertoa tarinoita, vanhoja tarinoita, herra kamariherra, jota eriskummallisempia, sen parempi. Valtiattaremme on kyllästynyt latinaan, hän haluaa jotakin muuta, sellaista, jota ei ole kirjoitettu, kotimaista. Täytyy teidänkin siihen kortenne kantaa."
"Herra armahtakoon!" sanoi Spazzo herra, "ihme ja kumma on tosiaan, ettei naisten hallitessa kaikki mene nurinpäin. Eikö muka enään olekaan kuljeksivia laulajia ja soittoniekkoja, jotka viinikypäristä ja puurokupista laulavat kurkkunsa käheäksi tuollaisia taruja? Tästäpä meille arvo nousee! Kiertävät ilveilijät ja laulajat ja muut tämmöiset joutilaat ajettakoot keppi selässä tiekseen, ja jos he valittavat, niin annettakoon heille hyvitykseksi miehen varjo seinältä. Minä kiitän siitä kunniasta!"
"Te teette, mitä käsketään, niinkuin uskollisen virkamiehen tulee, jolla vielä on tekemättä tili muutamista virkatoimista luostarin viinisarkkojen ääressä", väitti Praxedis. "On se kuitenkin hauskempaa kuin latinan tavaileminen. Eikö teillä ole halua saada oppinutta herra Ekkehardia nolatuksi?"
Tämä viittaus innosti kamariherran mieltä. "Antakaas tänne tuo kankaanpää", sanoi hän, "jotta saamme teltan katon pingoitetuksi". Hän kipusi vaahteraan ja kiinnitti vaatteen oksiin. Vastapäätä oli maahan lyöty pitkiä salkoja, joiden ympäri oli kierretty sinisistä pavunkukista tehtyä köynnöstä. Näihin kiinnitti Praxedis telttakankaan toisen pään. Pian oli lehtimajan yllä siimestävä katto, vaaleanharmaa liinavaate sulautui hyvin lehtien ja köynnösten kellanvehreään väriin, siitä syntyi todellakin viihtyisä huvimaja.
"Olisipa tässä sopiva juoda ilta viiniänsä", lausui Spazzo herra vähän alakuloisena aatelien sitä mikä edessä oli. Mutta Praxedis järjesti pöydän ja istuimet: herttuattaren kauniskehyksinen patjatuoli asetettiin selkä vaahteran runkoa vastaan, muita varten tuotiin matalia jakkaroita, Praxedis nouti vielä luuttunsa ja asetti sen pöydälle ja Burkartin piti sitoa suuri kukkavihko, joka taas pantiin herttuattaren istuimen eteen. Sitten verhosi kreikatar vielä vaahteran rungon punaisella silkkivaatteella, pingoitti sitä siitä ruusupensaikkoon ja tästä kiviaitaan, niin että vain kapea väli jäi oveksi. "No", sanoi hän tyytyväisenä, "nyt on juttelutupamme rajoitettu ja rauhoitettu, kuin Lauri-kuninkaan ruusutarha, ja helposti se olikin tehty".
Herttuatar nautti päähänpistostaan ja koristi itseään erityisellä tarkoituksella. Oli vasta iltahämärä kun hän lähti huvimajaan. Se oli häikäisevä näky kun hän astui sisään; hänellä oli väljä puku, uuma ja hiat kimaltavissa kultaompeleissa, teräksenharmaa vaipankaltainen päällysvaate, jalokivikoristeisella agraffisoljella kiinnitetty, poimuili maahan saakka; hiusten yllä oli hunnuntapainen vaalea, läpinäkyvä harso, jota kultainen otsavanne piti paikoillaan. Hän otti Burkartin solmimasta kukkakimpusta ruusun ja sovitti sen vanteen ja harson väliin.
Burkartpoika, joka jo vähällä oli unohtaa klassikot ja vapaat taiteet, oli pyytänyt suosiolupaa saada kantaa herttuattaren laahusta ja pannut jalkaansa hänen kunniakseen merkilliset suippokärkiset kengät ja mietiskeli kovasti kuinka suuri onni olisi hartaana aatelispoikana palvella sellaista valtijatarta.
Praxedis ja Spazzo herra olivat jo paikalla. Herttuatar katsahti ympärilleen: "Eikö mestari Ekkehardia, jonka opiksi olemme tämän illanvieton järjestäneet, näy?"
Hän ei ollut tullut.
"Enoni on varmaankin sairas", sanoi Burkart. "Hän käveli eilen illalla pitkin askelin huoneessaan eestaas, ja kun minä akkunan edessä rupesin hänelle selittämään Karhua ja Orionia ja himmeinä välkkyviä Plejaadeja, ei hän vastannut mitään. Heittäytyi vähän ajan päästä riisuutumatta vuoteelleen ja puheli unissaan."